sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Kirjasto 150 vuotta

Suovillasta on tullut eri ikäisten olohuone

Ruokolahden kunnankirjaston juhlapäivä sujui työn merkeissä. Kymmenen vuotta täyttäneessä uudessa kirjastotalo Suovillassa nautittiin Marttojen järjestämät täytekakkukahvit ja vietettiin aikaa ohjelmaa seuraten. Kirjaston työntekijät Kaija Reponen, Päivi Volkkila ja Sanna Halttunen olivat pukeutuneet vanhan ajan asusteisiin muistuttaakseen kirjaston pitkästä historiasta.

Kuvia Ruokolahdelta menneiltä vuosikymmeniltä on kirjastossa esillä Mikko Saarenpään näyttelyssä, johon on mahdollisuus tutustua vielä joulukuun loppuun saakka.  

Lukusalissa kahvin lisäksi oli monenlaista ohjelmaa. Meeri Marketta Hammarèn lausui kaksi runoa, jotka hän oli kirjoittanut kirjaston vihkiäisiin ja nyt tähän uuden kirjaston 10-vuotisjuhlaan. Runo Suovillalle kuvastaa varmasti monen muunkin tuntoja.

 

Suovilla, niin siuta kutsutaan

se kuvastaa paikka ja myös tuon,

olet luja ja sovit tähän maisemaan

on rakennus kaunis, kuin villa suon.

 

Monet tulleet on kaukaakin katsomaan

sinun muotojas - ilmavuutta

se kuinka rakenteet ratkaisten

on saatu myös valoisuutta.

 

Tieto-taitoa täällä jaellaan

jo vauvasta vaariin asti

koko kunnassa yhdessä toimitaan

työssä kulttuurin ahkerasti.

 

Paljon aikaan on saatu hyvää vaan,

kiitos kunta ja kirjaston väki.

Me huomaamme, että aikanaan

oikein päättäjät teki ja näki.

 

Kirjastokimppa  

Naapurikuntien Imatran ja Rautjärven kirjastojen työntekijöitä oli saapunut myös paikalle juhlimaan kirjastoa ja hyvin sujuvaa yhteistyötä. Vuodesta 1993 lähtien Imatra, Ruokolahti ja Rautjärvi ovat kuuluneet yhteiseen Priima-kirjastokimppaan. Kirjoja lainataan naapurikunnan kirjastosta joko paikan päältä tai kaukolainana. Kerran viikossa torstaisin Imatran kaupungin auto kuljettaa kirjoja ja levyjä ja muuta aineistoa molempiin suuntiin. Marja Huhtanen totesi, että Imatralta tulee kirjoja enemmän Ruokolahdelle ja täältä taas enemmän dvd-elokuvia Imatralle.

 Kirjan voi palauttaa Imatralle, vaikka sen on lainannut Ruokolahdelta. Rautjärven kanssa kaukolainat hoidetaan postin välityksellä. Kolmen kunnan kirjastoväki iloitsi hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Koko maakunnassa ei ole toista vastaavaa kirjastokimppaa. Yhteistyön laajentaminenkaan ei ole ainakaan tästä porukasta kiinni.

 Airi Ruokonen