sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Riitta Pellisen taidetta

 

Kun harrastajataiteilija rakentaa näyttelyn, sen syntyyn voi löytyä monia syitä. Yksi ja yleisin lienee se, että haluaa esitellä taitonsa tuloksia kanssaihmisille ja tuottaa heille hyvää mieltä ja iloa. Hassulta tuntuisikin ajatus tehdä komerot täyteen taideteoksia näyttämättä niitä muille.

Näyttely antaa myös oivan mahdollisuuden saada palautetta kättensä  ja silmänsä tuotteista. On vain oltava tuntosarvet tulkita näyttelyvieraiden tuntoja. On myös oltava valmius mahdolliseen kritiikkiin ja otettava siitä opiksi.

Taitotalolla paraillaan esillä olevan näyttelyn takaa löytyy kokenut harrastajataiteilija. Riitta Pellinen kuuluu Taideyhdistyksen  "vanhaan" kaartiin, joka vuosi vuoden perään  jaksaa ilahduttaa meitä uusilla töillään.

Nyt esillä olevan näyttelyn syntyyn liittyy jotain aivan uutta. Riitta on useana kesänä uhrannut osan kesälomastaan grafiikan harrastajien kesäkurssiin Kuusamossa. Kun siellä syntyi ajatus koko porukan yhteisnäyttelystä helsinkiläisessä galleriassa, oli hänen tavallaan pakko ryhtyä tiiviiseen työskentelyyn omissa tiloissa Taitotalolla. Talven viikonloput ja työpäivän jälkeiset illat kuluivat mieluisan harrastuksen parissa. Hän laskeskeli työtunteja kertyneen reilut 200. Nyt näyttely on valmis. Ikään kuin pehmeänä  laskuna Helsingin näyttelyyn hän haluaa näyttää työnsä tuloksia ensin kotiseudullaan. Näyttelyn nimi   "Cuprum - kuvia kuparilla" kertoo jo paljon, mutta itse hän vielä täydentää näin: Cuprum kuulostaa kuparilta. Kupruja elämä meille tarjoaa. Kuka haluaisikaan  sileää, kiiltävää pintaa !

Metalligrafiikan työstäminen on pitkää pinnaa vaativaa työtä. Iltojen ratoksi ja viikonloppujen työn lomaan hän löysi itselleen ystävän ja työkaverin. Riitta suorastaan riemastui ylistäessään radiota ja sen ohjelmia.

Viime sunnuntain iltapäivällä Oltiin Taitotalolla näyttelyn avajaisten tunnelmissa. Upeat taulut seinillä, valkoiset liinat kahvipöydillä ja herkullinen tarjoilupöytä niiden keskellä. Riitta Pellisen tapansa mukainen reipas kerronta näyttelyn synnystä johdatteli näyttelyvieraat taideteosten maailmaan, ja kun vielä Pelimannit pistivät parastaan, syntyi hetkessä pieni juhla, joka todella kannatti kokea.

Näyttelyn tavoite oli saavutettu. Sieltä poistui iloisia ihmisiä.

Kaikella on aikansa. Kun Riitta poistaa taulunsa seiniltä, - vai kannattaako niitä edes poistaa - täyttävät näyttelysalin pöydät leikekirjoista ja Martta Wendelinin  kuvittamien Kotiliesien kansilehdistä. Koossa on jo mittava joukko leikekirjoja ja Kotiliesiä, mutta odottelen vielä lisää. Kannattaa varmasti kantaa kortensa kekoon tähän toisenlaiseen näyt

                            Harri Tonder