perjantai 15. marraskuuta 2019

.

Metkuilua Ruokolahdella

Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku on koko maakunnan laajuinen lastenkulttuurin verkosto. Metkun tavoitteena on monipuolistaa ja kehittää lasten ja nuorten kulttuuripalveluja Etelä-Karjalan alueella.

Metkun verkostoon kuuluvat Etelä-Karjalan kunnat. Yhteistyötä tehdään kuntien taide- ja kulttuurilaitosten, koulujen, päiväkotien, erilaista harrastustoimintaa ylläpitävien yhdistysten, seurakuntien, yritysten ja taiteen ja kulttuurin ammattilaisten kanssa.
Verkostomaisella toimintatavalla edistetään lasten ja nuorten taide- ja kulttuuripalvelujen saavutettavuutta maakunnassa. Metku pyrkii poistamaan osallistumisen esteitä viemällä kulttuurin lähelle lapsia ja nuoria kouluihin, päivähoitoon ja kerhoihin. Toimivan yhteistyöverkoston avulla tuetaan myös lastenkulttuurin tuottajia.

Toimintansa kautta Metku edistää yhteisöllisyyttä ja lasten ja nuorten osallisuutta. Kontakti taiteeseen antaa positiivisen tunnekokemuksen ja kehittää itsetuntemusta, vuorovaikutusta ja erilaisuuden hyväksymistä. Metku lisää toiminnallaan kulttuuriaktiivisuutta ja -myönteisyyttä sekä tuottaa välitöntä iloa ja hyötyä lapsille, nuorille ja perheille kuin myös lastenkulttuurin tuottajille ja kunnille (Lähde://www.http:lastenmetku.fi).

Ruokolahden Kirkonkylän koulu ja Vaittilan koulu osallistuivat lukuvuonna 2012–2013 metkuiluun mukaan. Toiminta käynnistyi syksyllä molempien koulujen musiikkikerhoissa keskiviikkoisin klo 14–15. Kuoroissa osallistujia oli yhteensä liki 60, luokka-asteilta 1-6. Koulut tekivät opettajiensa Leena Koli-Kososen ja Tarja Tiilikaisen kanssa tiivistä yhteistyötä.

Ensimmäinen tulikoe kuorolla oli joulukuussa 2012, jolloin Kirkonkylän koulussa juhlittiin 40-vuotista peruskoulua. Kuoro esiintyi juhlissa ja sai innostuneen vastaanoton. Yhteisharjoituksia pidettiin myös kuoronjohtaja Sari Kaasisen johdolla Vaittilan koululla kahteen otteeseen joulu- ja tammikuun aikana. Miten mahtava kokemus tämäkin!

Varsinainen esiintymispäivä oli  helmikuussa Lappeenrannan urheilutalolla. Kuorossa lauloi yli 800 lasta ja nuorta ja säestyksestä vastasi Otawa -bändi Sari Kaasisen johdolla. Päivä oli esiintyjille pitkä, mutta antoisa. Aamulla harjoiteltiin yhdessä, iltapäivällä esiinnyttiin koululaiskonsertissa ja jaksettiinpa vielä musisoida iltakonsertissa, johon oli myyty Lippupisteen kautta lippuja ympäri Etelä-Karjalaa. Konsertti oli jättimenestys ja jatkoa on luvassa seuraavinakin vuosina!

Seuraava esiintyminen Ruokolahden Metkukuorolla on Jaakkiman opistolla 27.4., jolloin se esiintyy Veteraanijuhlassa.

Jutun kirjoittivat Leena Koli-Kosonen, Emilia Kivioja ja Ella-Mari Matikainen Kirkonkylän koulun 5b –luokalta