perjantai 22. marraskuuta 2019

.

80-vuotisen Rajun päätavoite on kasvattaa nuorista yhteiskuntakelpoisia

 

Pilvet väistyivät tanssien tieltä, kun Ruokolahden Raju juhli kunnioitettavaa 80 vuoden ikäänsä Suikkalan lavalla viime perjantaina.

Ruokolahden Rajun historiaan mahtuu niin ylä- kuin alamäkiä. Ensimmäisiä lajeja seurassa olivat muun muassa yleisurheilu, hiihto, pesäpallo ja voimistelu. Aikoinaan Raju on panostanut myös kilpaurheiluun, mutta Rajun puheenjohtaja Matti Karjusen mukaan tavoite ei enää ole olla huippu-urheiluseura.
- Muun muassa Kaljusen Mika on edustanut Rajua loistavasti huippu-urheilun puolella, mutta panostuksemme kohdistuu nyt lapsiin ja nuoriin. Sillä saralla olemme valtakunnan kärkeä, Karjunen huomauttaa.

Samalla linjalla on myös kunnanjohtaja Antti Pätilä.
- Rajun tavoite on olla kasvattajaseura - saada lapset ja nuoret mielekkään tekemisen ääreen, niin sanotusti pois pahanteosta. Ja siinä Raju on onnistunut loistavasti, Pätilä suitsuttaa.
Vaikka Pätilän mukaan saavutukset sinänsä eivät ole Rajun päätavoitteena, on Ruokolahdella kuitenkin edellytyksiä niihin uuden sisäliikuntahallin myötä.
- Aiemmin yleisurheilu oli kova laji alueella, mutta nyt olemme panostaneet joukkuelajeihin. Sisäliikuntahalli antaa mahdollisuuden joukkueille nousta liigatasolle asti.

Pätilä antoi kannustuksensa ja kiitoksensa vuoden verran puheenjohtajana toimineelle Karjuselle.
- Kun kunnalla ei ole varaa, niin tekemisen vastuu siirtyy vapaaehtoisille. Seuratoiminta on voimia ja energiaa vievää, mutta on hienoa, että saimme uuden perheen tähän vetovastuuseen, Pätilä kiittelee.

Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen piti juhlatilaisuuden virallisen avauspuheenvuoron. Hän muistutti, että vaikka Raju on tehnyt paljon töitä lasten ja nuorten parissa, tunnetaan se myös veteraaniurheilijoistaan, tarjoten toiminnan mahdollisuuksia kaiken ikäisille. Tiilikainen itse aloitti nuorena Rajun riveissä säännöllisen jalkapalloharjoittelun.
- Nelikymppiseksi asti jalkapalloilin kuntoillakseni, mutta sen jälkeen on pitänyt kuntoilla pelatakseni jalkapalloa, Tiilikainen naurahtaa.

Tiilikaisen mukaan urheiluseurat tarjoavat ihmisille elämänlaatua - myös vaikeina aikoina.
- Yhteisöllisyyttä tarvitaan yhä enemmän. Ruokolahti on onneksi vielä innokasta järjestöaluetta, Tiilikainen toteaa.
Yhteisöllisyyttä peräänkuuluttavat myös aktiivisesti järjestötoiminnassa mukana olevat rajulaiset, Lauri Pulkkinen ja Marjatta Kirsi. Pulkkinen toimi juhlatansseissa järjestysmiehenä, Kirsi talkoolaisena baarin puolella. Kirsi on ollut naisjaostossa nyt kuutisen vuotta. Oritlammella asuva Pulkkinen on ollut Rajun toiminnassa jo 20 vuotta.
- Toimin Suikkalassa yhtenä isäntänä. Kuulun lentopallojaostoon, jossa olen C-tyttöjen kakkosvalmentaja, Pulkkinen selvittää.

Pulkkinen toivoo, että tanssitoiminta Suikkalassa saadaan elpymään. Tanssit on siirretty sunnuntaista perjantaille, ja vielä on kokeiluvuosi menossa.
- Onhan täällä käynyt väkeä koko ajan, ja varsinkin ulkopaikkakuntalaiset ovat aivan ihastuksissaan. Oman kylän väki pitäisi saada tulemaan mukaan tanssimaan, vaikka sitten junnujen avustamiseksi, Pulkkinen sanoo.

Mari Lääperi