torstai 14. marraskuuta 2019

.

Tonttukylän vuodenkiertoa 2013

Joulumuori taapersi ylös kirkonmäkeä. Ei sitä tavanomaista siitä kellotapulin vierestä, vaan uutta. Kas, maisema oli muuttunut: Pappilanpellon isosta multakasasta ei ollut enää jälkeäkään. Lahden rantaa pitkin oli tehty uusi kävelyreitti, joka kiertää seurakuntatalon ja kirkon välistä kirkonaukealle. Muorilla on nyt tosi mainio lenkkipolku!

Multakasan alta ei Petrus-tonttu ainakaan vielä ollut aarretta löytänyt - vai oliko sentään? Muorille oli kerrottu, että joku tonttutyttö olikin saanut oikein ison aarrepotin jostain. Joulumuori hymyili itsekseen. Sen takia varmaan hänenkin olonsa tuntui nykyään niin äveriäältä!
Vettä sateli hiljakseen ja ilta pimeni. Mennyt kesä oli ollut ihana, syksykin vielä erikoisen lämmin. Muori oli kerännyt marjoja ja sieniä enemmän kuin koskaan ennen.

Siinä mietiskellessään hän olikin huomaamattaan kävellyt Rantaharjulle päin. Hän katseli kummissaan ympärilleen. Paikka oli muuttunut. Mihin olivat kadonneet hänen rakkaat, vanhat kilpikaarnapetäjänsä? Jäljellä oli valtavan isoja kantoja ja ryteikköä.

Hän katseli ympärilleen henkeään pidätellen. Silloin hän huomasi eräällä kannolla kyyhöttävän olennon. Tämän hartiat nytkähtelivät, aivan kuin hän itkisi. Muori meni lähemmäksi. Sehän oli Harjutonttu, vanha ystävä!
Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut? kuiskasi muori. Harjutonttu käänsi itkuiset kasvonsa häneen: mitäkö tapahtunut! Etkö näe? Hän huitaisi laajan kaaren kädellään. Katso tätä hävitystä! Tämmöiseksi ryteiköksi raatelivat kauniin harjuni!
Totta se oli. Puut olivat poissa, polut ja kankaat risukasojen peitossa.
 Olen koko kesän yrittänyt tätä siivota, mutta enää en jaksa, nyyhki tonttu.
Muori istahti hänen viereensä kannolle.
Kuulepas nyt. Teemme näin: Sinä lopetat itkemisen ja lähdet meille. Leivoin juuri omenapiirasta. Juomme kahvit ja sen jälkeen menet kotiisi ja lepäät. Ja annat noiden risukasojen olla. Pian tulee talvi ja sataa lunta, joka peittää ne näkyvistä. Sitten keväällä kaikki näyttääkin jo paremmalta. Pianhan tänne kasvaa kunnon pusikko, jossa voimme leikkiä puskajussia kuten ennen lapsina, muistatko? Ja kohta meillä on kunnon vatukko tässä ihan lähellä. Ja mehän elämme vielä ainakin 200 vuotta! Ehdimme nähdä uudet petäjät tällä harjulla. Sen sijaan  he, jotka tämän hävityksen saivat aikaan, eivät niitä näe!
Harjutontun ilme kirkastui. Joulumuori se osasi lohduttaa. Tämä sanoikin aina, että asioista on nähtävä aina myös ne hyvätkin puolet.

Tonttukylällä oli tapahtunut vuoden mittaan muitakin muutoksia: Kasvihuoneiden paikalle ei tullutkaan lasivuorta. Sen sijaan koko alue on myllätty, lanattu, kaivettu ja jyrätty perusteellisesti. Siinä ovat Liena-tonttu ja monet muutkin saaneet pölyjä niellä. Paikalle on nyt suunniteltu kunnon mökkikylä,  moni tonttu saa siitä oivan kodin paikan.

Pappilanlahden uimaranta on ollut koko kesän kovassa käytössä. Uimareita ja auringonottajia on ollut joka päivä ihan joukoittain. Jotain kuitenkin puuttuu. Missä on vesihiisi?
Keke-tonttu, entinen kyläpäällikkö, joka asustaa muorinsa kera Läherannantiellä, on kuulemma kertonut nähneensä siitä vilauksen jossakin lähistöllä olevassa lähteessä.
Hiisiparka on varmaan tullut liian vanhaksi jaksaakseen kuunnella sitä kovaa melskettä, joka kaikuu lahdella. Se halusi varmaan vetäytyä rauhallisemmille seuduille metsälähteelle. Siellä vanhus voi viettää rauhallisia iltapuhteita  kuunnellen satakielen laulua lehvistössä.
Ilkeät konnankoukkunsakin se on tyystin unohtanut.
Tonttutalon vanha Vahti-koira on saanut uuden leikkitoverin.
Se on Molli-kissa, jonka Vahti löysi eksyneenä Lääväkorvesta. Tarina on tämmöinen:
Vahti oli tavanomaisella iltalenkillään mennyt tavallista kauemmaksi, aina Kivilammelle saakka. Lammen rannalta löytyi nääntynyt, surkea pieni kissanpentu. Se jaksoi enää naukua vain ihan käheästi. Vahti käski pennun pysyä paikoillaan ja pinkaisi juoksuun minkä vanhoilta käpäliltään pääsi. Tonttutalosta se sai mukaansa Timo-tontun. Yhdessä he kiirehtivät Kivilammelle. Pikku kissa makasi samassa paikassa, nyt jo ihan hiljaa, Timo otti sen syliinsä ja vei Tonttulaan. Siellä sille annettiin lämmintä maitoa, se pestiin ja kuivattiin hellästi. Titu-tonttu kiikutti sille soman korin, johon Riitu antoi sievän tilkkutyynyn patjaksi. Pian pikku kisu, joka muuten ristittiin Molliksi, koska se oli ollut niin surullinen, kehräsikin tyytyväisenä omassa korissaan. Ja kyllä tonttulapset sitä hellivät!

Tiedustelijatontut olivat saaneet selville, että kesälomailijat olivat jättäneet pikku kissan kesämökille siirtyessään loman loputtua takaisin kaupunkiin.
Kyllä se oli todella rumasti tehty!
Mutta nyt pikku Mollilla on ihana koti ja maailman uskollisin ja turvallisin ystävä, Vahti. Yhdessä ne leikkivät ja hoitavat niille kuuluvat tehtävänsä: Molli pitää hiiret ja rotat kurissa ja Vahti vartioi taloa.
Iloisina ne odottavat lähestyvää joulua.

Irma Tonder