sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Yrittäjät kannustavat nuoria yrittäjiksi

Perinteistä yrittäjien koulupäivää vietettiin viime viikon torstaina Kirkonkylän koululla. Yhdeksännen luokan oppilaat saivat aimo annoksen tietoutta eri alojen yrittämisestä. Tänä vuonna  erityisesti ravitsemusalalta. Jari Ainasjärvi Lohelasta, Arja Laukkanen Arjan Keittiöstä sekä Niina Tahkokallio ja Jaana Hellstén Katariinan Kahvituvasta kertoivat omista kokemuksistaan. Kauneuteen ja hyväänoloon liittyvästä yritystoiminnasta olivat kertomassa Anni Väänänen, jolla on Tunto-niminen toiminimi sekä  Piia Antikainen, joka toimii Forever-yrittäjänä. Minna Nousiainen kertoi vaatetusalan yrittämisestä.

Toimitusjohtaja Harri Koivumäki Tehdasvalo Oy:stä edusti elektroniikkateollisuutta ja toimitusjohtaja Jami Holtari Etelä-Karjalan Yrittäjistä kertoi yrittämisen mahdollisuuksista maakunnan alueella.
-  Kirkonkylän koulun yrittäjyyspäivä osui penkkaripäivään, mutta se ei vähentänyt yhtään yhdeksäsluokkalaisten kiinnostusta, totesi Jami Holtari.
 Koululaiset saivat hyvää käytännön oppia yrittäjyydestä, seitsemän yrittäjän tarinan mukana. Etelä-Karjalan Yrittäjät pääsivät myös kertomaan, mitä yrittäjyys tarkoittaa, mitä se vaatii ja miten yrittäjäksi tullaan. Kaikki yrittäjät, jotka saivat mahdollisuuden opettaa, olivat kiitollisia päästessään mukaan ja myös sitäkin tyytyväisempiä saamastaan hyvästä vastaanotosta. Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut selkeästi vuosittain. Käytännön kokemusten kuuleminen saa kenties oppilaat pohtimaan uravalintojaan tarkemmin.
- Toivottavasti tämä perinne saa jatkua, kiitteli Jami Holtari Ruokolahden Yrittäjien ja Kirkonkylän koulun yhteistä jo perinteeksi tullutta koulupäivää.

Kello kymmenen alkaneella oppitunnilla Jari Ainasjärvi ja Arja Laukkanen kertoivat yhdeksännen B:luokan oppilaille työstään yrittäjinä. Oppilaita kiinnosti, kasvattaako Ainasjärvi itse savustamansa lohet. Tähän yrittäjä totesi, että he käyttävät Puumalassa kasvatettua korkealaatuista lohta. Kanalampi ei sovellu lohien kasvattamiseen. Lohelalle tuotteen laatu on ykkösasia, toiset kasvattavat, he jalostavat ja myyvät. Lohelan yhteydessä toimii Tervalan paja, jossa valmistetaan tervatuotteita sekä taostuotteita metallista.
Arja Laukkanen kertoi oman tarinansa, miten hän tehtyään työuran Stora Enson tehtailla ryhtyi varhaiseläkkeelle jäätyään yrittäjäksi. Arjalla on yhden hengen pitopalveluyritys ja hän käyttää lisätyövoimaa tarpeen mukaan.
- Paljon joutuu työtä tekemään, kertoi Arja kokemuksistaan. Silti kannatti ryhtyä yrittäjäksi ja toteuttaa pitkäaikainen haave. Arja valmistaa juhlissa tarvittavat ruuat alusta alkaen itse. Hän leipoo myös leivät. Ruisleivän juuri kulkee suvussa jo kolmannessa polvessa. Isoäiti otti mukaansa taikinatiinun juurineen, kun tuli evakkoon lähtö Viipurin Uuraasta. Arja korosti laadun ja hyvän palvelun merkitystä. Puskaradio kertoo niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Kannattaa huolehtia, ettei huonoihin uutisiin ole aihetta.
- Yrittämisen voi aloittaa pienestä, alkuun ei tarvita suuria investointeja, kertoi Arja. Pitopalvelutoiminnassa työhuiput ruuhkautuvat. Erityisesti marras- ja joulukuu ovat kiireistä aikaa. Tammikuussa onkin hyvä pitää lomaa. Omasta jaksamisesta on syytä pitää hyvää huolta.

Jari Ainasjärvi ja Arja Laukkanen kertoivat myös Ruokolahden yrittäjäyhdistyksen toiminnasta. Ainasjärvi totesi, että verkostoituminen on tärkeää ja on hyvä hankkia yhteistyökumppaneita. Usein yrittäjänä toimiminen on yksinäistä touhua. On hyvä, että on olemassa oma järjestö, jossa voi tavata samanhenkistä porukkaa ja päästä osallistumaan kiinnostaviin tapahtumiin ja koulutuksiin.

Airi Ruokonen