perjantai 22. marraskuuta 2019

.

Kevätkukkien lumo säilyy

 

Perämetsän sinivuokkorinteelle oli suunnattoman pitkä matka. Sinne pääsi vain kahlaamalla lumikinosten läpi. Sulava lumi saappaissa kuului matkan vaivoihin. Kannatti kestää. Äitienpäivän aamuna oli suuri ilo ojentaa äidille pienessä lasipurkissa kukkateriään availevat kevään ensimmäiset kukat.
Nyt yli kuusikymmentä vuotta myöhemmin asiat ovat toisin. Matka rinteelle on noin kilometri. Saappaanvarsi on paljon korkeammalla. Rinteellä ei ole enää vuosiin  näkynyt edes sinivuokon lehtiä. Kasvava metsä ja sammalpatja tukahduttivat niiden kasvun.
Rinteen kukoistuksen aikoihin toin kukkapenkkiin neljä juurakkoa. Ne ovat edelleen paikoillaan ja kukkivat uskollisesti joka kevät. Niistä lähti kuitenkin sinivuokon menestystarina. Vuosikymmenien kuluessa sinivuokko on valloittanut pihan lähellä olevan koivikon. Erityisesti ne viihtyvät koivikkoon istutettujen viiden vaahteran ympärillä. Nyt ne vähitellen siirtyvät eteenpäin. Kukkakedoksi jätetylle entiselle pellolle ilmestyy jatkuvasti lisää sinivuokkoja.
Samanlaisen valloituksen naapurin pellolla on tehnyt valkovuokko. Täällä kolkalla Ruokolahtea ei ole ennen ollut valkovuokkoja. Muutamasta Pieksämäeltä siirretystä juurakosta on viidenkymmenen vuoden aikana kehkeytynyt upea kukkiva niitty. Molemmat vuokkolajit pääsivät ilmeisesti mieleisiinsä olosuhteisiin. Luonnonkasvien siirto ei läheskään aina ole näin onnekasta.
Koulutieni varrella olevat ojat loistivat keväisin keltaisenaan rentukoita. Tietä parannettiin ja ojat perattiin. Kaikki rentukat katosivat. Tiedän rentukkapaikan hylätyn pellon ja tiheän lepikon takana. Taivallan sinne joka kevät rentukka-aikaan. Kevätkukkien lumo säilyy.

Kaija Niemi


Hyvää äitienpäivää!