sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Perinne elää meissä eikä menneisyydessä

Viime sunnuntaina Jaakkiman kristillisellä opistolla nähtiin iloinen Tanssin riemua -kansantanssikonsertti, kun Saimaan Nuorisoseurat saapuivat paikalle esiintymään. Taitojaan kansantansseissa esittivät ryhmät Kimara, Kimurantti ja Kirjavat. Nuorin tanssijoista oli kahdeksan vuoden ikäinen ja vanhimmat alle kolmikymppisiä nuoria aikuisia.
Konsertin polkaisivat käyntiin reippaalla soitollaan Ruokolahden Pelimannit Kimmo Viinasen johdolla.

Konsertti liittyi Saimaan Nuorisoseurojen Tanssin riemua -hankkeeseen, jonka tavoitteena on saada uusia harrastajia lajin pariin, kertoi Tuija-Liisa Leino. Hankkeen aikana tanssin riemua levitetään kaikissa maakunnan pitäjissä. Hanke, jonka rahoittajana on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto, käynnistyi viime vuoden elokuussa ja se päättyy tämän vuoden huhtikuussa. Syyskaudella työpajoja koululaisille on pidetty Parikkalassa, Savitaipaleella ja Lemillä. Kevätkaudella vuorossa ovat Luumäki, Taipalsaari, Rautjärvi ja Ruokolahti. Upeasta konsertista voi nauttia vielä Rautjärvellä 22. päivä maaliskuuta, kertoi Tuija-Liisa Leino.

Konsertissa esiintyneet kolme tanssiryhmää ovat kokeneita esiintyjiä. Ryhmät esittivät tanssin keinoin kolme tarinaa, joissa tanssit ovat tälle ajalle sovitettuja. Koreografiat on tilattu kokeneilta tekijöiltä ja ryhmien ohjaajana toimii Merja Skyttä. Esityksissä ei ollut tietoakaan kankeasta kaavoihin sidotusta tanhusta. Esiintyjistä huokui tanssimisen ja esiintymisen ilo.
- Perinne elää meissä, eikä menneisyydessä, totesi juontajana toiminut Tuija-Liisa Leino.

Kierrokset kouluilla

Saimaan Nuorisoseurat levittää tanssillista iloa lasten keskuuteen kiertämällä maakunnan eri kouluilla. Viime viikon perjantaina Tuija-Liisa Leino vieraili Vaittilan koululla, jossa viitisenkymmentä lasta pääsi kurkistamaan kansantanssien maailmaan.
- Lapset olivat innostuneita, eikä ennakkoluuloista ollut tietoakaan, kertoi Tuija-Liisa Leino kokemuksistaan Vaittilassa.

Ennen Vaittilaa Leino oli vieraillut tanssin työpajassa Huhtasenkylän koululla ja tiistaina olivat vuorossa Virmutjoen koulun alaluokat. Ruokolahdella ei ole kansantanssiryhmiä, niitä voisi olla, jos löytyisi innostunut ohjaaja. Jos tänne löytyisi kiinnostunut kansantanssien ohjaaja, voisi Saimaan Nuorisoseura kouluttaa tehtävää varten.  Imatralla toimii lasten kansantanssiryhmä, Lappeenrannassa useita ryhmiä.

Airi Ruokonen