sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Salpalinjan lisäksi Ruokolahdella on vielä vanhempia linnoituksia

Viime viikon tiistaitarinoissa Pertti Saukkonen piti alustuksen vuosien 1914–1918 välisenä aikana rakennetusta Pietarin puolustuslinjasta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskuntana osa Venäjää.  Venäjä pelkäsi ja oletti Saksan hyökkäävän Pohjanlahden kautta ja edelleen Suomen maankamaraa myöten kohti pääkaupunki Pietaria. Siksi tarvittiin puolustuslinjoja.

Linnoitteet ovat maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja asemia, jotka toimivat taisteluhautoina, tuliasemina ja suojahuoneina eli korsuina. Rakennuksiin käytettiin sahattua hirttä, josta tehtiin katot ja seinät.

Linnoitteita rakennettiin kolmeen eri tasoon, kertoi Pertti Saukkonen. Ensimmäinen taso oli linjalla Nurmes - Kuopio - Tampere. Toisen tason linnoitteita rakennettiin linjalle Eno - Joensuu - Savonlinna - Mikkeli. Mikkelistä linnoitteet haarautuivat lännessä Mäntyharjun, Elimäen ja Kotkan suuntaan. Idässä rakennettiin linjalla Kristiina - Savitaipale - Ylämaa - Säkkijärvi. Saukkonen oletti, että Ruokolahden rakennelmat liittyivät tähän viimeksi mainittuun linjaan.

Kolmas taso oli lähinnä Pietaria ja sen oli tarkoitus kulkea linjalla Ihalanjoki - Elisevaara - Jääski  - Juustila. Tästä osiosta vain Jääsken ja Juustilan linnoituksia ehdittiin rakentaa. Historiasta tiedämme, että Saksa ei hyökännyt Pietariin Suomen kautta, vaan rintamalinjat olivat toisaalla.

Suuri rakennustyömaa

Linnoitustyömaat olivat suuria. Töissä tiedetään olleen noin 100 000 henkeä, kun Salpalinjan rakentamisessa työskenteli ”vain”  40 000 henkeä. Linnoitustöitä johtivat venäläiset upseerit, työssä oli mukana myös 3 000 kiinalaista. Suomalaiset osallistuivat töihin palkkaa vastaan. Linnoitteet rakennettiin maaston korkeuskäyrien mukaan.

Ruokolahdella sata vuotta sitten rakennettiin asemia kirkon seudun pohjoisosalle noin neljän kilometrin matkalle pääasiassa Saimaan ja Kärinki-järven välille. Asemien pituudet vaihtelivat 30 ja 100 metrin välillä. Kaivantoja oli yhteensä noin 30. Pertti Saukkonen kertoi, että päätorjuntasuunta oli lännen ja pohjoisen välillä ja Myllyntausta - Rauhala alueella itään. Pappilanlahdella torjuntasuunta oli myös sisälinjoilla. Linnoitusten tarkoituksena oli toimia puolustajien apuna Puumala-Virmutjoki suunnasta hyökkäävää vihollista vastaan. 

Aikaa linnoitteiden rakentamisesta on kulunut niin kauan, että tekijöitä ja näkijöitä ei enää ole keskuudessamme. Huolimatta Kirkonseudun alueen voimakkaasta rakentamisesta maastossa on edelleen nähtävissä  linnoitteiden rakenteita.

Tiistaitarinoissa paikalla olleilla oli mahdollisuus kertoa omia tietojaan sadan vuoden takaisista tapahtumista. Martti Toiviainen muisteli omien vanhempien kertomuksia rakennustöistä ja vielä Martin ollessa poikanen rakenteita varten tehdyllä tiellä pystyi oikaisemaan Käringiltä Rasilaan hevoskärryillä. Martin vanhempien kertoman mukaan rakennustöissä oli mukana tataareja. Martin äiti paistoi ruisleipää työtä johtaneille upseereille. Suomen itsenäistyttyä valtio myi halukkaille linnoitteissa käytettyä puutavaraa, muisteli Toiviainen.

Leea Pätilä tiesi kertoa, että hänen anoppinsa Vappu Pätilä oli muonittanut työmaan johtavaa upseeria, joka ruokaili yksin nyt jo puretussa rakennuksessa nykyisen Säästöpankin kiinteistön vieressä.

Linnoitukset ovat lailla suojattuja muinaisjäänteitä, eikä niitä saa tuhota. Osa linnoituksista on kadonnut myös rakentamisen yhteydessä. Etelä-Karjalan maakuntayhdistys on tekemässä vuosikirjaa maakunnan linnoitteista, siksi kaikki niihin liittyvä tieto on tervetullutta. Pentti Pylkkö Savitaipaleelta työstää vuosikirjaa, Ruokolahden osalta tietoja voi toimittaa Jouko Siitoselle.

Airi Ruokonen
Pertti Saukkosen kokoamat tiedot linnoittesta perustuvat kirjaan Ensimmäisen maailmansodan maalinnoitteet Etelä-Karjalassa