perjantai 22. marraskuuta 2019

.

Luonnon arvostaminen lisääntyy luonnossa olemalla

 

Kesäkahvila Kaikun Luontopäivässä oli kiinnostavaa asiaa jokaikäiselle. Ensin lapset, vanhemmat ja isovanhemmat pääsivät seikkailemaan luonnossa tonttujen kanssa. Tehtiin ympäristötaidetta, laulettiin, leikittiin, kilpailtiin, nähtiin näytelmiä ja lopuksi vielä tehtiin kaarnaveneitä. Lapsille oli myös luontoaiheinen piirustuskilpailu. Luonnosta opittiin leikin avulla ja mistäpä luonnon arvostaminenkaan kasvaisi paremmin kuin luonnossa touhuamisesta.

Kaikun pihalla oli jo ennen tapahtumaa mahdollisuus kiertää luontopolkua, jonka varrella sai testata tietämystään luonnosta. Tapahtumapäivänä nähtävillä oli kauniita luontovalokuvia ja ohjelmien lomassa voi tietenkin myös kahvitella kauniissa säässä.

Lasten ohjelman jälkeen siirryttiin kävelykierrokselle kasveja tutkaillen ja niistä kuullen Kimmo Saarisen ja Juha Jantusen johdolla. Kierroksen avulla opittiin muun muassa, että kissankello on hyvä merkki, mutta harakankello kertoo muokatusta, ravinteikkaasti maasta. Kuultiin myös haittakasveista. Peltokortteesta on kuulemma hankala päästä eroon, koska 90 prosenttia kasvista sijaitsee maan alla. Vuohenputkea pidetään myös pihojen riesana, mutta toisaalta ainakaan syöminen ei lopu kesken, sillä vuohenputkesta voi tehdä vaikkapa maukkaan piirakan.

Kasvien nimet saattavat myös toisinaan hämätä. Esimerkiksi ranta-alpi ja rantaminttu eivät mitenkään erityisesti ole vain rantakasveja. Vaahteran nykyistä levinneisyyttä pohdittiin ja kuultiin, että sitä on istutettu paljon ja se on levinnyt tuulen mukana pihoilta lähimetsiin. Niittyjen hoitaminen niittämällä auttaa niitä kehittymään monimuotoisemmiksi kasvuston osalta, Saarinen muistutti. Juuri nyt on hyvä aika niittää. Niittämisellä voidaan saada nopeastikin muutosta hyvään suuntaan.
Vieraslajit puhututtivat. Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Jotkin vieraslajeista menestyvät erityisen hyvin ja ovat huomattava uhka aiheuttaessaan vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille, kerrotaan vieraslajit.fi -sivustolla, jota Luonnontieteellinen museo ylläpitää. Haitallisia vieraslajeja ovat mm. jättiputket ja jättipalsami.

Luontopäivän lopussa asiantuntijat vastasivat vielä luontoaiheisiin kysymyksiin; Kimmo Saarinen ja Juha Jantunen kasveja ja hyönteisiä koskeviin ja Hannu Kurki riistaeläimiä koskeviin. Kimmo Saarinen pohti, että maakunnassamme voitaisiin paljon enemmänkin nostaa luontoa ja luontoarvoja esille. Tälläiset päivät ovat hyvä alku.


Jaana Hellstén