perjantai 22. marraskuuta 2019

.

Ruokolahti-markkinat yksipäiväisenä

 

Ruokolahti-seura ry anoi totuttuun tapaan Kirkonkylän koulun tiloja markkinoiden pitopaikaksi. Markkinat pidetään tänä vuonna yksipäiväisinä lauantaina 10. päivä lokakuuta. Sunnuntain kotiseutujuhla on päätetty jo aikaisemmin järjestää Jaakkiman kristillisellä opistolla. Juhlan ohjelmassa on muun muassa uuden Ruokolahden Eukon julkistaminen. Juhla alkaa kello 13.

Kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan kuultuaan koulun henkilökuntaa, että koulun tilat eivät enää ole käytettävissä markkinoita varten. Koulun tiloja ei voida käyttää, koska lokakuussa koulun toimintoja ollaan siirtämässä väistötiloihin. Luokissa ei ole enää pöytiä, eikä ruokalassa tarvittavia välineitä.

Ruokolahti-seuran sihteeri Jouko Siitosen mukaan Ruokolahti-seuran johtokunta kokoontuu ensi tiistaina päättämään markkinoiden pitopaikasta. Seura on neuvotellut Jaakkiman kristillisen opiston kanssa yksipäiväisistä markkinoista lauantaina 10. päivä lokakuuta. AR