sunnuntai 17. marraskuuta 2019

.

Ruokolahden kirkossa perinnemessu sadan vuoden takaisella kaavalla

Perinnemessu sadan vuoden takaisella kaavalla

Tavallista ponnekkaammin kutsuivat kirkonkellot väkeä yhteiseen messuun viime sunnuntaina. Ajankohta perinnemessulle johtui sata vuotta sitten käyttöön otetuista uruista, jotka olivat kirkossa ennen nykyisiä urkuja. Kirkkoon oli saapunut 220 sanankuulijaa, joista 160 kävi ehtoollisella.

Kalliisti lunastettu seurakunta on pukeutunut toiveen mukaisesti asuihin, jollaisia käytettiin sata vuotta sitten.

Kirkkoherra Timo Paukkala käytti saarnassaan Wilhelmi Malmivaaran tekstiä. Päivän aiheena oli lähimmäinen. Samat lainalaisuudet pätevät nykyisinkin, ken ompi lähimmäiseni. Aihetta käsiteltiin myös samannimisessä virressä. Pitkän saarnan jälkeen kirkkoherra ilmoitti seurakunnalle sadan vuoden takaisten ilmoitustgen mukaan, että kymmenen hakijan joukosta uusien urkujen polkijaksi oli valittu Antti Puolakka Sutelasta. Samoin ilmoitettiin keisarillisen perheen Tatjana tyttären käynnistämästä keräyksestä sodassa haavoittuneiden auttamiseksi. Vielä esitettiin toive, ettei kirkkoherranvirastossa asioitaisi liiaksi lauantai-iltaisin.

Liturgina messussa toimi eläkkeellä oleva Rautjärven kirkkoherra Kari Luumi. Ehtoollisessa avustivat rovastit Toivo Kilpeläinen ja Pekka Rainio. Kirkkokuoroa messussa johti Markku Hirvonen, esilaulajana toimi Riku Tella. Messun urkurina toimi kanttori Salla Palokangas ja suntiona Sini Härkönen.

Perinnemessu kesti ehtoollisineen kaksi tuntia, unilukkarikin oli liikkeellä saarnan aikana.

Airi Ruokonen