perjantai 22. marraskuuta 2019

.

Pyhäinpäivän äärellä

Vanha kirkkorukous pyytää:  Pysy luonamme, Herra, sillä ilta joutuu ja päivä painuu mailleen. Pysy luonamme ja kaikkien ihmisten luona. Pysy luonamme päivän illassa, elämän illassa, maailman illassa. Pysy luonamme armossasi ja hyvyydessäsi, sanassasi ja sakramentissasi, lohdutuksena ja siunauksena.  Pysy luonamme, kun ylitsemme lankeaa murheen ja ahdistuksen yö, epäilyn ja kamppailun yö, katkeran kuoleman yö. Pysy luonamme ja kaikkien lastesi luona ajassa ja iankaikkisuudessa.                                        

 Suru vie voimia ja joskus voi tuntua, että kipu ja kaipaus ylittävät omat voimat. Jo hetki tuntuu raskaalta, saati ajatus päivän matkasta iltaan. Myös käytännön asioista on huolehdittava. Kaikki vyöryy päälle ja voimia on vähän. Samankaltaista syvää hätää luemme psalmista 6: Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani ja mieltäni jäytää pelko. Herra, kuinka kauan vielä?


Kaiken surun keskellä saamme muistaa, että tämän hetken jaksaminen riittää. Virsi rohkaisee ”päivä vain ja hetki kerrallansa..” Suruun liittyy monenlaisia tunteita ja tuntemuksia erilaisista fyysisistä oireista (mm. kipu, unettomuus) psyykkisiin kokemuksiin (mm. alakuloisuus, väsymys, masennus, viha, syyllisyys). Jokaisella on täysi oikeus kokea surun syvältä viiltävä kipu ja tehdä surun, tuskan ja toivon kysymykset.

                                                               
Pyhäinpäivänä käymme läheistemme haudoilla. Muistot tulvivat mieleen ja saamme kiittää yhteisestä elämän matkasta. Haudan äärellä voi myös pyytää anteeksi ja kertoa asioita, joita ei läheisen eläessä tullut sanotuksi. Rakas ihminen ei koskaan kuole sydämessämme, vaan kannamme mukanamme hänen muistoaan ja läsnäoloaan.                                          

Kuolema ei kysy lupaa, ei tottele aikatauluja, ei selitä, ei ole määrättävissä ja herättää paljon kysymyksiä, joihin ei itse vastaa. Jokaisen ihmisen on etsittävä omat vastauksensa, opeteltava ymmärtämään elämää, kyseltävä elämän tarkoitusta ja sen todellisia arvoja. Usein surun kyyneleet asettavat arvojamme oikeaan järjestykseen. Tyhjä risti luo salatulla tavalla toivon. Naulat ja käärinliinat eivät pidätelleet Kristusta. Hauta aukesi ja ylösnousseen Kristuksen kautta kaikille on tie avoinna Isän kotiin, taivaaseen. Ylösnousemuksen valo loistaa elämän poluille, sairaaloihin, omaisensa menettäneen sydämeen, kaikkialle. Jumala on rikas antaja, vaikka joskus voi tuntua, että Hän sallii liikaa vaikeuksia ja tuskaa.  Silti kuoleman pimeyden läpi pilkahtaa palanen taivaan kirkkautta, kuin tähti yössä.                                             

Haudan äärellä voimme katsella ja koskettaa kiven viileää pintaa. Se muistuttaa kivestä, joka Jeesuksen haudalta vieritettiin pois. Elämässämme on myös kiviä; asioita, tehtäviä, huolia, pelkoja, ahdistuksia, murheita, sairauksia, jotka tukkivat tiemme ja haittaavat arkea. Jumala on kuitenkin voimakkaampi kuin minun kiveni. Hän vierittää kivet pois ja heittää ne merten syvyyteen. Jumalan kirkkaus ja toivo ulottuu pimeään syvyyteen asti ja Hän tarjoaa armon, toivon ja rakkauden sanoman jokaiselle. Virsi 144.                                                  

Taivaallisen Isän hoitavaa läheisyyttä erityisesti Sinulle, joka kuljet surun tiellä.

Mirja Paananen diakonissa