perjantai 28. tammikuuta 2022

.

Ukonsalmen silta on ollut käytössä 30 vuotta

Ja se historiallinen hetki oli marraskuun 7. päivänä 1985 klo 14.50, kun liikenne sillalta alkoi. Saaren päästä puomit avattiin muutamaa sekuntia aikaisemmin kuin mantereen puolelta, koska silta saarelaisille on merkittävämpi.

Ruokolahtelainen, joka ilmestyi 21.11.1985, kirjoitti Ukonsalmen sillan valmistumisesta

Ukonsalmen lossiliikenne sitä edeltävine lauttoineen on nyt lopullisesti siirtynyt historiaan. Viimeisen kerran lossi liikennöi Ukonsalmessa tasan kaksi viikkoa sitten, sillä torstaina 7.11.1985 klo 14.50 elettiin se historiallinen hetki, jolloin uusi silta virallisesti avattiin liikenteelle.
Nopeasti ja vaivattomasti käy nyt Ukonsalmen ylitys. Sen ovat monet pitäjilläkin asuvat käyneet varta vasten omakohtaisesti toteamassa. Erikoisen tyytyväisiä upouuteen siltaan ovat tietenkin henkilöt, jotka joutuvat Ukonsalmen ylittämään päivittäin.
Veden syvyyden ja vaikeiden pohjaolosuhteiden vuoksi Ukonsalmen sillan rakentamista pidetään yhtenä vaikeimmista siltarakennustöistä maassamme. Tämän vuoksi kokonaiskustannukset kohosivat huomattavasti alkuperäisiä rakennuskustannuksia suuremmaksi eli noin 16,5 miljoonaan markkaan. Sillan jykevien teräsrakenteiden osuus oli noin 4,1 miljoonaa. Teräsrakenteiden yhteispituus on 208 metriä, sillan koko pituus 220 metriä. Sillan hyötyleveys on 10,75 metriä. Maalaus- ja eräät ympäristötyöt jäivät tehtäväksi ensi kesänä, jolloin pidetään myös sillan vihkiäisjuhlallisuudet.

Sillan käyttöönottopäivänä vietettiin Kartanohotellissa siltatyönjuhlaa, johon oli kutsuttu rakentajien, suunnittelijoiden, valvojien ja rakennuttajien edustajat. Virallisen puheenvuoron tilaisuudessa käyttivät piiri-insinööri Ville Mäkelä, valtuuston puheenjohtaja Heikki Vanhanen ja hallituksen puheenjohtaja Martti Toiviainen.