sunnuntai 15. joulukuuta 2019

.

Kinkereillä

Kevättalvi on tuonut jälleen perinteisesti monelle kylälle kinkerit. Viime viikolla Äitsaaren kinkereillä oli kokoontuneena yli 30 henkilöä. Kinkereillä oli mukavaa. Siellä tavattiin tuttuja, syötiin yhdessä ja muisteltiin vanhan ajan kinkereitä. Yhdessä rakennuttiin myös hengellisesti Raamatun sanan, virsien ja katekismuksen äärellä.

Aina kinkereillä ei ole ollut yhtä leppoisaa kuin nykyään. Kinkerit ovat kirkon historiassa olleet rippikoulua edeltänyt opetustapahtuma Suomen maaseutualueilla. Niillä on opeteltu sisälukutaitoa ja siitä onkin peräisin kinkereistä yleisesti käytetty sana kyläluku. Pappi tai lukkari on luetuttanut ääneen ja katekismusta on kuulusteltu ulkoa. Lukukinkereitä pidettiin jo 1600-luvulla, jolloin erityisesti Turun piispa Johannes Gezelius kantoi huolta alkeisopetuksesta ja pyrki siihen, että joka kylässä pidettäisiin kinkerit kerran vuodessa, tavallisesti paastonaikana. Kinkerit vakiinnuttivat asemansa seurakuntien elämässä kuitenkin vasta 1700-luvun aikana. Kinkereiden ansiosta suomalaiset nousivat lukutaidollisena kansana maailman parhaimmistoon.

Entisaikaan kinkereiden pelottavin tilaisuus oli monelle juuri lukutoimitus, josta pidettiin tarkkaa pöytäkirjaa. Joku saattoi pelätä lukutapahtumaa niin paljon, että lähti karkuteille. Silloin pappi lähetti lukkarin noutamaan henkilöä paikalle. Kirkonkirjoihin jäi muistoksi miinusmerkki, jos henkilö ei haettaessakaan löytynyt. Kinkereiden yhteydessä keskusteltiin myös monista kylän tärkeistä asioista, kuten sairaan- ja köyhäinhoidon järjestämisestä, pyhäkoulutyöstä ja hartauselämästä. Kinkereillä tarkastettiin myös kinkeripiirin kristillissiveellisestä tilaa. Kylänvanhimman tehtävänä oli ilmoittaa papistolle kylässä vallitsevista paheista ja epäkohdista. Kinkereillä tärkeää oli uskonnollisen ohjelman lisäksi myös tarjoilu, jonka osalta saattoi esiintyä myös jonkinasteista kilpailua. Haluttiin näyttää mitä meidän tila tai talo pystyy tarjoamaan.

Kinkereiden luonne muuttui pikkuhiljaa 1900-luvun alkupuolella. Aikuisten sisälukutaidon kuulustelu ja ulkoluvun kysely vähenivät ja kinkerit alkoivat muuttua enemmän hartaustilaisuuksiksi. Raamatunopetuksen merkitys korostui. Vanhemmilla seurakuntalaisilla voi kuitenkin vieläkin olla muistissa hiukan jännittäviä kokemuksia entisajan kinkereistä, jolloin vaadittiin katekismuksen ulkoa osaamista ja lukutaitoa testattiin. Äitsaaren kinkereillä tuli esiin sellainenkin kyläluvuista käytetty humoristinen ilmaisu kuin ”tukkajuhlat”. Tällä viitattiin mahdollisuuteen tulla tukistetuksi, jos ulkoluku ei sujunut!

Nykyisin ainakin papin toiveena on, että kinkereiden ilmapiiri olisi vapaa ja seurakuntalaiset uskaltautuisivat aitoon vuorovaikutukseen toistensa ja seurakunnan työntekijöiden kanssa. Kylilläkään ei ole enää niin kovin paljon mahdollisuuksia kokoontua yhteen, joten kinkerit tarjoavat hyvän syyn yhteen tulemiselle. Sana kinkerit on muuten peräisin muinaisruotsin sanasta gingerdh, jolla tarkoitettiin ruokavaroja. Sen voisi myös kääntää sanalla elämän eväät, sillä kinkereillä voi tosiaan saada eväitä elämän matkaa varten. Jos siis et vielä ole kinkereille osallistunut, kannattaa seurata kirkollisia ilmoituksia ja hankkiutua sellaisille mukaan kevään aikana!

Leena Haakana, kappalainen