torstai 4. kesäkuuta 2020

.

Ruokolahden ensimmäisistä suunnistuksen arvokisoista puolivuosisataa

Kun 6-tieltä lähtevä nykyinen Särkilahdentie etenee vajaan viiden kilometrin päähän Pohjalankilan kylästä, on oikealla tienviitta Ahjärventie. Vain tuokio sitä, ja ollaan Kaljulan ja Kalpiolan pikkukyliin vievällä Kaljulantiellä. Täältä Kalpiolasta, Anna Vennon mökistä ja sen pihapiiristä, läheltä Rautjärven rajaa, löytyi sopiva kilpailukeskus viestisuunnistuksen Suomenmestaruuskilpailuille vuonna 1966. Tasan 50 vuotta sitten kilpailijat ohjattiin tänne kilpailukeskukseen kuitenkin päinvastaisesta suunnasta Simolanmäeltä Karjalan tieltä. Junalla tulleet haettiin järjestäjien toimesta Rautjärven asemalta.

Huikea  harppaus

Nuori 6-vuotias suunnistuksen erikoisseura Ruokolahden Suunnistajat – tuttavallisesti RuSu – oli tehnyt rohkean päätöksen. Se oli päättänyt anoa ensimmäisiä suunnistuksen arvokisoja Ruokolahdelle. Lupa Suomen Suunnistusliitolta ns. kakkosryhmän viestien järjestämiseen tuli myöhään syksyllä edellyttäen, että kilpailualueen ilmakuvaa täydennetään maastotyöllä. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ruokolahdella suunnistettiin pääosin pitäjäkartoilla, joissa ei ollut korkeuskäyriä. Kokemusta kartanteosta ei liiemmin ollut, ja nyt vielä aikainen talvi pukkasi ennätysmäärän lunta. Täydennä siinä sitten karttaa, kun maastokin oli vielä sieltä vaikeimmasta päästä. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Käsissä oli nyt nuoren seuran historian suurin järjestely, ja se oli vietävä kunnialla päätökseen.
Liiton valvoja Heikki Wollsten totesikin, ettei aiemmin ole näin vaativassa maastossa SM-kilpailuja järjestetty. Samaa mieltä oli ratavalvoja Kaino Rastas Imatralta. Hän kuvasi ratoja vaihteleviksi ja erittäin vaativiksi. Se näkyi myös kilpailupäivänä keskeyttäneiden joukkueiden määrässä.

Kasvava  seura

Ruokolahden Suunnistajat oli mainio esimerkki siitä, miten urheiluseura voi nopeastikin puhjeta täyteen kukkaan. Reilun kymmenen jäsenen määrä oli muutamassa vuodessa viisinkertaistunut, kilpailumenestystä oli karttunut ja pienempien kilpailujen järjestäminen oli tuonut itseluottamusta. Intoa ja innostusta oli vaikka toisille jakaa. Suunnistusliitossa luotettiin tällaiseen seuraan.
Jukajärvi, Torsantaka, Kemppilä ja Pohjalankila olivat edelleen suunnistuksen vahvoja kyliä, ja siksi kait ensimmäinen arvokilpailukin haluttiin järjestää sillä suunnalla. Ilahduttavaa oli, että harrastajia ja suunnistuksen ystäviä alkoi olla ympäri pitäjää, ja mikä parasta suunnistus tuli myös kunnan kouluihin. Nyt kaikkia tarvittiin mukaan Kalpiolan kalinoihin.

Ero tähän päivään oli suuri

Suunnistuskilpailut tänä päivänä ja viisi vuosikymmentä sitten ovat monessa kaukana toisistaan. Viestikapulat, rastileimaukset, hajontamenetelmät ja tulosten käsittely ovat ihan eri maata. Kalpiolassa saman osuuden viestinviejät juoksivat kaikki saman radan, nyt viesteissä rasteilla käydään eri järjestyksessä. Se on hajontaa. Kilpailusarjatkin olivat aivan toiset kuin tänään ja niitä oli huomattavasti vähemmän: M43, M35, M20-18, M16-14 ja N18-6. Ämmäkin on muuttunut hooksi, ja ännä deeksi. Yksi yhteinen piirre kuitenkin löytyy. Tarvitaan ihmisiä kaiken toteuttamiseen.

Etukäteisilmoittelussa mielenkiinto kohdistui hiihtäjäkolmikkoon. Samassa sarjassa, samalla aloitusosuudella, mutta eri seuroja edustaen olivat Veikko Hakulinen, Arto Tiainen ja Pentti Pelkonen. Hakulinen oli nopein aloittaja. Ikämiesten vanhimmassa sarjassa Helsingin Suunnistajien viestin aloitti Tuomas Gerdt. En muista, että hänet olisi silloin millään tavalla huomioitu. Tänä päivänä hän asuu Lappeenrannassa ja on viimeinen elossa oleva Mannerheim-ristinritari.

Edellisvuosien tapaan odotettiin kilpailuun 500 kilpailijaa. Siihen ei kuitenkaan aivan päästy. Liekö syy ollut kilpailupaikan sijainnissa täällä itärajan tuntumassa. SM-viestien kilpailupäiväksi oli määrätty 22. päivä toukokuuta. Kevät oli pahasti myöhässä, ja runsaat lumet sulivat hitaasti. Maasto oli sulamisvesistä vetinen ja paikoin varjoisissa paikoissa oli vielä lunta.

Tuttuja nimiä

Jo hyvissä ajoin Kaakkois-Suomen Rajavartioston komentajaa eversti Osmo Karhusta käytiin pyytämässä kilpailun suojelijaksi. Se takasi sen, että rajalta saatiin tärkeät viesti- ja lääkintämiehet. Lääkintäryhmää johti terveyssisar Kaarina Tyni (myöh. Liikkanen). Eversti Karhusesta tuli parin vuoden kuluttua ruokolahtelainen.

Vastuun kantajiksi nimettiin toimikunta, johon kuuluivat Hugo Toivonen (pj), Toivo Raijas, Harri Tonder, Viljo Vasara, Erkki Matikainen ja Pauli Ruotsalainen. Useat heistä ovat jo poistuneet keskuudestamme. Osuuspankin Vuoksenniskan konttoripäällikkö Raimo Partasesta  tehtiin kilpailusihteeri. Partanen oli aikanaan Suomen yhdistetyn hiihdon parhaimmistoa. Jukajärven koulun opettaja Matti Koivuvaara huolehti yhteyksistä lehdistöön. Ratamestariryhmän muodostivat Harri Tonder, Toivo Raijas ja Erkki Matikainen. Muissa johtotehtävissä toimivat Viljo Vasara (tuloslaskenta), Heikki Vento, Heikki Suonio, Sulo Vertanen, Vesa Kemppinen ja Aarne Puurtinen.

Kilpailut avattiin juhlallisesti. Jaakkiman opiston rehtori Pekka Rossi piti kisahartauden ja valtuuston puheenjohtaja Aulis Autere avasi kilpailun.

Suunnistuspitäjä Ruokolahti

SM-viestien kilpailijat saivat tuntuman eteläkarjalaiseen maastoon sen väärentämättömässä muodossa. Kalpiolassa näytti siltä, että oli kysymys myös koko Ruokolahden kunniasta viedä kisat läpi niiden arvoa vastaavalla tavalla. Ruokolahti oli Etelä-Karjalan vahvaa suunnistuksen aluetta ja SM-kilpailujen järjestäminen onnistuneesti innosti jatkamaan samaan tyyliin. RuSua oltiin viemässä ryminällä todelliseksi suunnistuspitäjäksi.

            Harri Tonder