maanantai 1. kesäkuuta 2020

.

Kotikunnan kahdet kasvot 8.12.

Tämän pitäjälehtemme toimituksessa on koko vuosi eletty vahvasti muisteluiden parissa. Lehdessä on ollut artikkeleita eri vuosilta neljän vuosikymmenen taipaleen varrelta. Muistelot kuuluvat hyvään elämäntapaan, vaikka tämän päivän ja tulevaisuuden tulee olla etusijalla. On tärkeää tuntea menneisyys, jotta pystyy rakentamaan tulevaisuutta.

Otin kaapista esiin paksun ja korkean pinon isokoisia arkkeja, joihin on liimattu lehdistä leikattuja leikkeitä. Jokaista leikettä yhdistää saman otsikko. Siinä on kaikki, mitä on tullut kirjoitettua Kotikunnan Kahdet Kasvot-palstalla  kolmea lehteä lukuunottamatta joulukuun 4. päivästä 1996 alkaen. Tuosta päivästä tähän päivään juttuja on yksinlaskien kertynyt 876 kappaletta. Viime sunnuntaina  04.12. palsta täytti siis tasan 20 vuotta. Sehän on puolet tämän Ruokolahtelaisen iästä.

Olen ollut näköalapaikalla, tarkkaillut ympärillä pyörivää arkea ja pyhää. Olen ottanut kantaa, muttapyrkinyt siitä huolimatta posiviiviseen näkökulmaan. Olen saanut läheltä seurata tämän pitäjälehtemme kehitystä ja voin vakuuttaa, ettei Ruokolahti mikään herkkumaa pitäjälehdelle ole. Kiitän lukijakuntaa  mieltä lämmittävästä palautteesta, ja lupaan, ettei ainakaan toista  kahta vuosikymmentä enää tule.

Nimi Kauko Käyhkö ei varmaan sano mitään nuorisolle eikä nuorille aikuisille. Keski-ikään yltäneet muistavat jo hänet ja ikäihmisille hän saattaa olla suuri idoli. Kauko Käyhkö oli ennen kaikkea laulaja, sanoittaja ja säveltäjä, jonka syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Tähän juhlavuoteen tarttui Muistelo-orkesteri, kokosi Käyhkön tuotantoa yhteen ja musisoi siitä nautinnollisen kaksituntisen Jaakkiman opistolla 1. adventtisunnuntaina. Olen itse tuntenut Käyhkön sanoituksia ja sävellyksiä ja myös pitänyt niistä, mutta että niitä on näin valtavasti todella hämmästytti, vaikka tähän yhteen tuokioon mahtuivatkin vain ne kaikkein tunnetuimmat.

Reipasta menoa, mutta toisaalta tunteikasta ja koskettavaa kuultavaa. Erkki Luumi oli kuin Kauko Käyhkö itse. Hänen mahtava äänensä istui näissä lauluissa. Orkesterissa nähtiin sen ensimmäisen Korsuorkesteri Tiltun soittajista ainakin Pepe Kovanen, Seppo Äijö, Pasi Suikkanen ja Erkki Luumi. He tarjosivat  iltapäivän, jonka viimeinen kappale ”Rakastan elämää” seppelöi koko hienon hetken. Salin täyteinen yleisö poistui tyytyväisenä.

Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Ne järjestäjän kiitoskukat olisivat nyt olleet paikallaan.

Konsertin kahvitauolla tapasin Antti Akkasen. Hän oli aikanaan kuukausivaellusten vakiojäsen. Vain hirvenmetsästys piti hänet poissa vaelluksilta. Hauska mies, joka aina evästauolla eväiden syönnin jälkeen kaivoi repustaan karamellipussin ja kiersi tarjoamassa jokaiselle suumakeata. Nyt me keskustelimme talventulosta. Kun parin päivän päästä oli Antin nimipäivä, hän testasi tietomäärääni. ”Tunnetko vanhan kansan viisauden - Antti aisalla ajavi?” Tiesin suurin piirtein, mistä on kyse, mutta tarkennus oli paikallaan. Sanopa se.

                            Harri Tonder