maanantai 1. kesäkuuta 2020

.

Kaksi rakennusta puretaan Rasilassa tämän kevään aikana

 

Ruokolahden kunta on hakenut purkamislupaa kahdelle omistamalleen rakennukselle Rasilassa. Toinen purettava on entinen Osuusliikkeen kiinteistö Rasilantien varressa. Purettavana  on myös Kuuselan tilalla sijaitseva asuinrakennus, joka on aikanaan kuulunut Ruokolahden Osuuskaupalle. Kunta on ilmoittanut purkamisista maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Aikaa mielipiteen ilmaisuun oli tämän kuun kahdeksanteen päivään saakka.

Kiinteistöjen purkamisen urakkakilpailun on voittanut Ukonhauta Oy, joka aloittanee purkutyöt ensi viikolla. Tekninen johtaja Arja Villanen arveli, että molemmat rakennukset on purettu huhtikuun puoliväliin mennessä. Osuusliikkeen tontilla on voimassa oleva kaava, joka mahdollistaa kolmikerroksisen liike- ja asuintalon rakentamisen.

Kuuselan rannassa olevalla tontille on nykyisen kaavan mukaan mahdollista rakentaa kerrostalo. Seuraavan kaavantarkistuksen yhteydessä todennäköisesti Kuuselan aluetta tarkastellaan kokonaisuutena ja kaavaa muutetaan, arveli tekninen johtaja Arja Villanen. AR