torstai 21. syyskuuta 2017

.

Käynnissä Ruokolahden kunnan suurin investointi kautta aikojenn

Tämän viikon maanantaina Ruokolahdella oli historiallinen tapahtuma, kunnan tähän asti suurimman investoinnin peruskiven muuraus. Juhlahetki alkoi Tarja Tiilikaisen johtaman kuoron laululla Honkain keskellä, lapset lauloivatkin, että honkain keskellä seisookin koulumme.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jouko Savolainen sanoi päivän olevan historiallinen ja toivoi, ettei ikinä näkisi sitä päivää, jolloin peruskiveen muurattu kapseli joudutaan kaivamaan ylös. Nyt viimeisiä päiviään vallassa oleva kunnanvaltuusto teki linjauksen uuden koulunrakentamisesta seminaarissa kolmisen vuotta sitten. Sen jälkeen on tehty paljon työtä palavereissa, kokouksissa ja suunnittelussa. Nyt rakennetaan uusi, terve, nykyaikainen oppimisympäristö, uusi keittiö kunnan tarpeisiin. Tämä on pohja, mistä nuorten on hyvä ponnistaa eteenpäin, luonnehti Savolainen.

Rakennuksesta tulee monitoimitalo, jolla on käyttöä myös kouluajan ulkopuolella. Se on paikka, jossa voidaan opiskelun lisäksi harrastaa, urheilla, pitää kokouksia ja muita tapahtumia.  Savolainen päätti puheensa toteamalla: Luotamme teihin rakentajiin Lemminkäisen Talo Oy:ssä, olkaa myös te luottamuksemme arvoisia.

Savolaisen samoin kuin kunnanjohtaja Pätilän ja urakoitsijan edustajan Jouni Aurosen puheet laitettiin peruskiveen muurattavaan kapseliin.
Kunnanjohtaja Pätilä totesi, että rakentamispäätöksen kanssa ei vitkasteltu. Sen sijaan ensin tutkittiin, sitten tehtiin johtopäätökset. Eniten päätöksentekoa haittasi suuren investoinnin kalleus, lainan maksu tule kestämään kauan ja se vaikuttaa kunnan koko toimintaan. Seinät ovat vain kehys, jonka sisällön määrittelevät rakennuksessa toimivat ihmiset. Uusissa puitteissa on hyvä kehittää uusia toimintamalleja, maalaili Pätilä. 

Lemminkäinen Talo Oy:n aluepäällikkö Jouni Auronen kiitti Ruokolahden kuntaa oman yhtiön ja kaikkien rakentamisessa mukana olevien urakoitsijoijden puolesta. Auronen totesi, että sääsuojaus  ja rakennusaikainen kosteuden hallinta on keskeinen  tekijä tällä työmaalla. Tällä hetkellä urakka on aikataulussa ja Auronen lupasi rakennuksen olevan valmiina ensi vuonna heinäkuun alussa.

- Viihtyminen ei ole puitteista kiinni, lupasi Auronen kun rakennus on saatu valmiiksi.

Airi Ruokonen