keskiviikko 22. marraskuuta 2017

.

Simo Häyhän elämänvaiheet nähtävillä kirjastossa

 

Ruokolahden Reserviupseerit ovat yhteistyössä Ruokolahden kunnan kanssa pystyttäneet kirjasto Suovillaan Simo Häyhän elämänvaiheista kertovan näyttelyn, sanoin ja kuvin. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina maanantaista torstaihin kello 10 - 19, perjantaisin ja torstaina 22.6. kello 10 - 16. Tää on meiän maa -näyttely on yksi Ruokolahden Suomi100-tapahtumista.

Kiiskisenkylässä Rautjärvellä  vuonna 1905 syntynyt Simo Häyhä oli kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorin. Koulunsa Simo kävi Miettilässä. Sinne häntä veti myöhemmin suojeluskunta-harrastus. Asevelvollisuutensa Simo suoritti polkupyöräpataljoonassa Valkjärvellä ja Terijoella. Korpraalina kotiutunut Simo sai myöhemmin tarkka-ampujakoulutuksen Utissa kertausharjoituksena. Simo Häyhän taidot ammunnassa kasvoivat vähitellen. Näille taidoille löytyi käyttöä talvisodassa, jossa Häyhä kunnostautui tarkka-ampujana.

Tää on meiän maa -näyttely kertoo monin sanoin ja kuvin Häyhän toiminnasta ja hänen saamastaan arvonannosta Kollaan rintamalla. Rintaman siirryttyä Kollaanjoelta Ulismaisen korpeen, päättyi Häyhän toiminta haavoittumiseen. Näyttelyn vastaava Harri Tonder arveli, että Simo olisi saanut pitää terveytensä, jos hän olisi voinut säilyttää oman tähystyspisteensä kivien suojassa. Näyttelyssä on kuvia asepukuisesta Häyhästä vuodelta 1942, jolloin vänrikiksi ylennetty Häyhä pääsi käymään Kollaan taistelupaikoilla. Kuvien taustatiedot selvisivät vasta näyttelyä pystyttäessä, kertoi Harri Tonder.

Suuresta arvonannosta huolimatta Häyhää ei otettu palvelukseen rintamalle jatkosodan aikana. Haavoittumisen aiheuttamien vammojen korjaaminen vei vuosien ajan. Simo sai hoitoa Punaisen Ristin invalidisairaalassa ja hän pääsi hoitokotiin Tanskanmaalle.

Sodan jälkeen Häyhän suku asettui Ruokolahdelle. Simolle osoitettiin asutustilan paikka Syyspohjan Valkjärveltä. Sinne hän rakensi talon ja raivasi pellot. Elämä syrjäisellä paikalla ei Simoa viehättänyt, vaan hän vietti paljon aikaa veljensä perheessä Utulassa. Uskollisena kaverina hänellä oli Killi-koira, joka seurasi mukana metsästys- ja kalastusreissuilla.

Kirjaston näyttely kertoo Häyhän elämästä sen viimeisiin aikoihin saakka.  Kirjaston yläkerrassa pyörii koko ajan televisiodokumentti, jossa haastatellaan Simon läheisiä omaisia sekä sotakavereita. Näyttelyyn tutustumiseen kannattaa varata aikaa, se on vähin, mitä voimme tehdä kunnioittaaksemme Häyhän ja muiden sodassa olleitten uhrauksia.

Airi Ruokonen