torstai 21. syyskuuta 2017

.

Elonkorjuumarkkinat pidetään Ruokolahti-talolla elokuussa ja Ruokolahti-markkinat järjestetään syyskuussa Eukkoaukiolla

Ruokolahti-markkinat ovat pitkä perinne, jotka tekevät nyt paluun vuoden tauon jälkeen syyskuussa Eukkoaukiolla. Kuva markkinoilta vanhan Kirkonkylän koulun liikuntasalista seitsemänkymmentäluvulta. Liikuntasali toimi elintarvikkeiden myyntipisteenä.

 

Kuluva vuosi on Ruokolahti-seurassa vilkkaan toiminnan aikaa. Seura hallinnoi kahta eri hanketta, joiden tavoitteena on lisätä ulkomuseoalueen kiinnostavuutta sekä kunnostaa alueen rakennuksia. Molemmat hankkeet päättyvät tämän vuoden lopussa. Seura on jo usean vuoden ajan kerännyt materiaalia Rasila-Rautiala alueesta. Aineistoa kertyi sen verran, että kirja saatiin aikaiseksi. Uusi kotiseutukirja on painettavana ja se valmistuu lähiaikoina. Seuran väki pystyttää kirjakaupan Ruokolahti-talon pihapiirissä olevaan riiheen. Kirjariihi on avoinna Kaikun järjestämillä Elonkorjuumarkkinoilla sunnuntaina 27. elokuuta.

Ruokolahti-markkinoilla on pitkä historia. Niitä on järjestetty vuodesta 1973 lähtien, vain kahtena vuonna markkinoita ei olla järjestetty. Kerran ne jätettiin väliin koulun remontin vuoksi ja viime vuonna markkinoita ei pidetty, koska koulua ei enää ole olemassa. Tänä vuonna Ruokolahti-Seura päätyi kokeilemaan markkinoille uutta paikkaa ja samalla aikaisempaa ajankohtaa. Markkinat on perinteisesti pidetty lokakuun toisena viikonloppuna. Tänä vuonna markkinat pidetään Eukkoaukiolla ja sen välittömässä läheisyydessä. Koska kyseessä on ulkoilmatapahtuma, ne pidetään jo syyskuun puolella lauantaina 16. päivä. Ruokolahti-markkinoille pääsevät myymään ja tuotteitaan esittelemään vain ruokolahtelaiset toimijat. Kyseessä on paikallisen kulttuurin ja osaamisen näytön paikka. Ruokolahti-Markkinoille voi ilmoittautua Seija LIfländerille numeroon 050 353 0844 tai sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Ruokolahti-markkinat ovat avoinna lauantaina 16.9. kello 10 - 14 välisen ajan. Rukiiseen markkinapuuron valmistaa tänä vuonna Sinin Soppa. Puuroon käytetään viime vuoden ruista. Tänä vuonna satokausi on myöhässä joten seuran johtokunta päätti luopua rukiin sirpillä leikkaamisesta ja riihessä puimisesta.

Päivän yksi huippukohdista on kello 12, jolloin julkaistaan kuka on uusi Ruokolahden Eukko. Ruokolahden pelimannit ovat lupautuneet esiintymään markkinoilla ja juontajana toimii Konsta Lappalainen. Kirjastossa avautuu jo elokuun 30. päivä Ruokolahti-Seuran historiasta kertova näyttely, sekin on avoinna markkinoiden ajan ja muulloin kirjaston ollessa avoinna 26. syyskuuta saakka.

Eikä tässä vielä kaikki. Sunnuntaina 17.9. Ruokolahden kirkossa vietetään kotiseutujuhlaa teemalla Rakkaudesta kotiseutuun. Se alkaa messulla kirkossa kello 10. Messun jälkeen nautitaan kirkkokahvit. Pääjuhla, joka on Ruokolahti-Seuran 70-vuotisjuhla alkaa kirkossa noin kello 12.15. Juhlapuhujaksi on lupautunut Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen puheenjohtaja, tohtori Antti Vanhanen.

Airi Ruokonen