perjantai 15. joulukuuta 2017

.

Kotiseutu on aina mukana, se ei ole vain paikka

Kirkonmäki ja sen lähiympäristö on ruokolahtelaista mielenmaisemaa. Kuva Pappilanpellolta vuodelta 1964, jolloin asutusta alueella oli hyvin vähän. Kuva peräisin seurakunnan kalenteri-hankkeesta.

 

Lyhennelmä juhlapuheesta, jonka piti Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen pj., teologian tohtori Antti Vanhanen Ruokolahti-Seuran 70-vuotisjuhlassa.

On lähdettävä kaukaa. Vuonna 1054 tapahtui kristikunnan suurin repeämä: jako lännen roomalais-katoliseen ja idän ortodoksiseen kirkkoon. Novgorodin ruhtinaskunta oli levittänyt vaikutuksensa Karjalaan ja eteläiseen Savoon. Ilmeisesti 1200-luvun puolivälissä ortodoksista uskoa oli myös Ruokolahden seuduilla. 
Ruotsi teki vuonna 1293 valloitusretken karjalaisten vanhalle asutus- linnoitus- ja kauppapaikalle Viipuriin.  Valloittajien mukana tuli lännen kirkko.
Ruotsalaiset jatkoivat huonolla menestyksellä valloitustaan.

Vuonna 1323 Pähkinäsaaressa solmittiin rauha. Osapuolina olivat Ruotsi, Novgorod sekä saksalaiset hansakauppiaat. Vedettiin raja, joka alkoi Karjalan Kannaksen asuttujen seutujen läpi. Äyräpään, Jääsken ja Savon kihlakunnat jäivät Ruotsille. Ruokolahti oli Jääsken harvaan asuttua pohjoisosaa. Seudusta ei tullut Novgorodia eikä ortodoksista.
Asutus vahvistui ja Jääsken seurakunta jaettiin. Syntyi Ruokolahden seurakunta vuonna 1572.
Seurakunta ja kunta olivat sama hallintoyksikkö vuoteen 1865 asti.
Maallisessa esivallassa kuningas oli vaihtunut tsaariksi, mutta rovasti oli pysynyt rovastina. Ruotsin lait ja luterilainen usko olivat voimassaan. Useimpien elämänpiiri rajoittui oman kylän ja kirkon välille.
Tulossa oli kuitenkin muutos. Laineet Saksasta löivät pohjolan perälle. Kirjoitettiin, että jokaisella kansalla on oma luonne ja tehtävä historiassa. 

 J.L. Runeberg kirjoitti Saarijärven Paavon 1830 ja Elias Lönnrotin Kalevala ilmestyi viittä vuotta myöhemmin. Syntyi Suomalaisen kirjallisuuden seura, jolla on huomattavin oman maan kansanperinteen arkisto maailmassa.  Versoi suomalaisuusaate. J.V. Snellman esitti ajatuksen Suomesta kansakuntana. Oli tehtävä suomalaisuustyötä, luotava yhteyttä kansaan. Kukanpäivänä 1848 ylioppilaat kajauttivat Runebergin ja Fredrik Paciuksen Maamme-laulun.

Zacharias Topeliuksen Maamme kirja ilmestyi 1875. Kirja kuvaa yhtenäistä kansaa ja lujittaa myös heimokuuluvuutta. Karjalan ja Savon raja on ollut liukuva, Imatrankoskikin oli Topeliukselle Savoa. Karjalaisuus on vahvistunut erityisesti vasta viime sotien jälkeen. Vuosikymmeniä kansakoulunopettajat iskostivat mieleemme ja sieluumme Karjalaisten laulua.

Autonomian aika oli hyvää Suomelle helmikuun manifestiin 1899 saakka. Suomen kieli oli noussut kansalliskieleksi, talouselämä kehittynyt. Alkoi syntyä kansalaisyhteiskunta.  Merkkinä oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jossa kuvataan rahvaassa tapahtuvaa muutosta. Kapinallisista jukuripäistä tulee vastuullisia kansalaisia.

Olemme toimivan kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlassa. Kotiseutuliike syntyi 1890-luvulla osana kansalaisyhteiskuntaa. Mitä kaikkea on Ruokolahdella tehty? Kerätty esineistöä, perustettu kotiseutumuseo, taltioitu kansanperinnettä, julkaistu kirjoja. Ruokolahdella ei ole kuitenkaan jääty tuohivirsuaikaan, vaan nykytekniikkaa on hyödynnetty museossa paikallisperinteen tallentamisessa ja esittämisessä.

Mitä kotiseutu on? Juhlamme teemana on Rakkaudesta kotiseutuun. Kun vieraspaikkakuntalainen tulee tänne Ruokolahdelle, hän kerää käynniltään mielikuvia siitä, mitä hän näkee: kirkonmäki, museo, Kummakivi, kalliomaalaukset. Rakkaudesta kotiseutuun on enemmän. Se on mielenmaisema, osa sitä mitä me oman elämämme aikana näemme ja koemme ja kuulemme: menneisyys, nykyisyys. Kotiseutu on aina mukana, se ei ole vain paikka.

Muutoksessa ei Tuntemattoman sotilaan sanoin saa jäädä tuleen makaamaan. Paikallisuudesta elävä voi myös ymmärtää maailmakokonaisuutta.

Usein arvostellaan Euroopan Unionia siitä, että se pyrkii yhdenmukaistamaan valtiot ja kansat. Ei näin: Eurooppa on alueiden Eurooppa.  Tässä esimerkiksi maakuntaliitoilla on tärkeä tehtävä. On kehitettävä omaa aluetta, pidettävä yllä paikallista kulttuuria ja identiteettiä. Tässä on myös kotiseututyön luovuttamaton arvo.

Etelä-Karjala ei ole vain kokonaisuus, vaan maakunta muodostuu paikkakunnista ja ihmisistä. Meistä.
Lopuksi haluan vielä onnitella ikinuorta, pirteää Ruokolahti-Seuraa, joka jatkaa arvokasta kotiseutuperinnettä. Viimeisenä suurtyönä on kuin tämän 70-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu Torppareista digiaikaan. Muutoksia Rasilan-Rautialan alueella  -teos.