Maakunnan koululaiset tutustuivat metsäkoneenkuljettajan ammattiin
- Luotu 25.10.2017
Viime viikon sateisena keskiviikkona noin 120 maakunnan yhdeksännen ja kahdeksannen luokan oppilaita tuli tutustumaan Ammattiopiston toimipisteeseen Ruokolahdelle. Oppilaat tutustuivat neljässä ryhmässä vuorotellen oppilaitoksen toimintaan, keskiraskaaseen metsäkoneeseen sekä oppilasasuntolaan. Yhteisen ruokailun jälkeen metsäalasta kiinnostuneet koululaiset opettajineen siirtyivät hakkuukohteeseen Laikonkankaalle Rautjärvelle.
Ruokolahdella sijaitseva Ammattiopisto Sampon toimipiste on saanut järjestysluvan metsäkoneenkuljettajan tutkinnon suorittamiseen, kertoi palvelujohtaja Riitta Moilanen. Aikaisemmin tutkinnon järjestämisvastuu oli Tampereella sijaitsevalla oppilaitoksella. Metsäkoneenkuljettajilla on hyvät työnäkymät, kun metsäteollisuus on investoinut eri puolille Suomea. Puuraaka-aineen tarve on voimakkaassa kasvussa. Ammattiopisto joutuu tekemään säästöjä, on mahdollista, että lähiopetustunteja vähennetään, kertoi Riitta Moilanen.
Tonnin painoinen hakkuupää
Koneopettaja Pasi Nenonen esitteli keskiraskasta metsäkonetta, jonka käyttäminen vaatii nopeaa ratkaisukykyä. Itse kone painaa noin 20 000, ja hakkuupäänkin paino on tuhat kiloa. Metsäkoneenkuljettajalla täytyy olla kyky tulla itsensä kanssa toimeen, totesi Nenonen. Työntekijä on koko työvuoron ajan ylhäisessä yksinäisyydessä ergonomisesti suunnitelussa kopissaan. Metsäkoneenkuljettajat tekevät työt kahdessa vuorossa, joskus myös yövuorossa. Koneissa on hyvä valaistus pimeässä työskentelyä varten.
Metsäkoneen ohjaamo on ergonomisesti suunniteltu siten, että ohjaamo kääntyy työskentelysuuntaan. Yleensä maasto metsässä on epätasaista, siksi koneen ohjaamo tasaa itsensä vaakasuoraan. Keskiraskaan metsäkoneen työskentelyulottuma on kymmenen metriä. Hakkuupäässä oleva saha katkaisee, karsii ja mittaa puun. Tietokoneohjattu monitoimilaite tallentaa kaadettujen puiden mitat ja tarvittaessa myös tulostaa ne. Metsäkaupat tehnyt isäntä saa välittömästi tiedon tulevasta tienestistä.
Puun kysyntä kasvaa
Suomen metsäkeskuksen kaakkoisen palvelualueen elinkeinopäällikkö Pekka Vainikka kertoo, että puun kulkuvirroissa tapahtuvat muutokset tulevat nostamaan puun kysynnän Kaakkois-Suomessa aivan uudelle tasolle.
Metsäteollisuuden investointien seurauksena koko Suomen puuntarve kasvaa vuoden 2014 tasosta vuoteen 2020 mennessä 10-11 miljoonalla kuutiolla. Tästä Kaakkois-Suomen osuus on noin kolme miljoonaa kuutiota.
- Eläköitymiset ja jatkuvasti kasvavat puunkorjuumäärät vaativat viimeistään kolmen neljän vuoden kuluttua runsaasti lisää koulutettuja metsäkoneenkuljettajia, jotta tarvittavat puumäärät saadaan kuljetettua, totesi Vainikka.
Saimaan ammattiopisto Sampo sisällyttää ensi syksystä alkaen C-ajokortin suorittamisen tutkinnon yhteyteen, kertoi koulutuspäälikkö Ari Turunen.
Innostuneelle henkilölle, jolla on paloa tähän työhön, riittää tulevaisuudessa töitä, totesi koneopettaja Pasi Nenonen metsäkonetta esitellessään.
Airi Ruokonen