maanantai 23. heinäkuuta 2018

.

Sotaveteraanin kokemuksia nyky-Suomesta

- Toivon, että Suomessa olisi tulevaisuudessa työpaikkoja, ettei kukaan joutuisi parhaina vuosinaan olemaan työtön, esittäää ruokolahtelainen Kaija Aalto toiveen Suomen tulevaisuudelle. 92 vuoden aikana Aalto on ehtinyt nähdä monen sukupolven työn kädenjäljen, joka on vaikuttanut suomalaisen yhteiskunnan rakentumiseen. Näitä sukupolvien alkutaipaleita Aalto sai seurata hyvin likeltä lähes neljän vuosikymmenen ajan ollessaan opettajana Vaittilan koulussa.

-Nykyopetus on yksilöllisempää mitä ennen. Annetaan tukiopetusta ja välineet ovat aivan toisenlaisia. Voi mitä ihanuutta, mitä kaikkea nykyään heillä onkaan! Aalto vertailee kouluissa tapahtuneita vuosikymmenien muutoksia.

-Vanhat alakoulun opettajat kääntyvät haudoissaan, 80-luvun lopusta eläkkeellä ollut opettaja toteaa naurahtaen miettiessään, miten kaunokirjoituksesta harjoittamisesta on siirrytty näppäilemään sormilla erilaisia laitteita. Hän on myös kuullut tarinan, jossa kouluun tulleet opiskelijat eivät olleet varustautuneet kynillä oppitunneille.

Opettajan tärkein työväline on kuitenkin Aallon mukaan säilynyt samana: se väline on Aallon mukaan opettaja itse.

-Opettajuus on hyvin persoonallinen kysymys. Kukin opettaja valitsee itselleen sopivan tavan, jolla oppi menee perille. Oppilaat ovat hyvin tarkkoja. Jos opettaja näkee vaivaa, niin kyllä se työn tekeminen silloin onnistuu. Opettajalta vaaditaan paneutumista, Aalto painottaa.

Koulukiusaamista Aalto on pohtinut viime vuosina hänen lapsenlapsensa koulunkäynnin aikana. Monenlaisten ristiriitojen parissa hänenkin opettaja-aikoinaan koulussa lapset ottivat yhteen. Monesti ristiriidat olivat peräisin kodista omaksutuista arvoista ja asenteista.

- Yksi näkökanta koulussa oli, että antaa lasten itse selvittää. Se ei ole hyvä tapa. Siinä heikompi häviää, Aalto toteaa ja miettii, kuinka lasten väleihin olisi pitänyt puuttua enemmän.

Tämän päivän Suomen parasta asiaa Kaijan ei tarvitse pitkään aprikoida.

-Mitä muuta se voisi olla kuin itsenäisyys! Se on sinänsä niin arvokas asia. Voidaan valita oma puolue ja valtionjohtajat. Miten paljon Suomi sai siinä, että pystyi pitämään puoliaan, Kaija Aalto toteaa ja palaa aikoihin, jolloin Suomen rajat olivat uhattuina.

Lottayksikössä mukana ollut Aalto toimi talvi- ja jatkosodan aikaan niin ruokintatehtävissä kuin evakuoinnin hoitamisessa. Tehtävän suorittamiseen ei liittynyt vastenmielisyyttä vaan Aalto koki sen tehtävänä, joka hoidetaan. Lotta-ajat ovat osana Kaijan arkipäivää edelleen; viimeksi vuosikymmenien muistoihin vei kirjakerho, jossa luettavana oli erään lotan kirjoittama teos.

-Se oli mielenkiintoista lukea. Se sodan ajan tunnelma palaa mieleen näissä kirjoissa. Ei siitä koskaan pääse, rintamapalvelustunnuksen saanut nainen toteaa.

92 vuoden aikana Suomessa on syntynyt aivan uusia käsitteitä ja toimintatapoja, joiden äärellä Aalto joutuu hieman pysähtymään. Tällainen on esimerkiksi lapsen kotitöistä saama viikkoraha.

- Kyllä kodissa pitäisi hoitaa osansa jo pienestä pitäen, on Aallon näkemys. On kuitenkin myös muutoksia, jotka ilahduttavat häntä kovasti nykyisessä suomalaisessa perhe-elämässä.

-Suomalainen miesjärrikkä on paljon sulanut, Aalto naurahtaa ja kertoo ihailevansa, kuinka miehet ovat nykyään perhekeskeisempiä ja enemmän mukana lasten harrastuksissa.

Suomen tulevaisuudelle tämä kuuden lapsenlapsen saanut Kaija-mummo toivoo rauhaa:
-Toivoisin, että eduskunta olisi yksimielisempi, ettei olisi niin jyrkkiä eroja, Kaija toteaa ja  kertoo olleensa kovin hämmentynyt kotimaisten ääriliikkeiden järjestäytymisestä Suomessa.

Työ on myös entisen opettajan sydämen asia:

-Työpaikkoja on sellaisilla, jotka ovat jo loppuun kuluneita. Nämä paikat pitäisi saada sellaisille, jotka pystyisivät ne hoitamaan. Nuoret työhön, Aalto iskostaa.

Kaija toivoo nuorempien sukupolvien pitävän mielessä, kuinka tärkeää on toisten huomiointi ja auttaminen.

-Vain hymy tai pieni apu riittää. Joillakin ihmisillä se on ihan veressä, Aalto kertoo ja kuvailee taannoista kylällä tapahtunutta kauppareissuaan, jolloin hän tihrustelemisesta huolimatta ei ollut saanut selvää hedelmävaa’an numeroista. Yhtäkkiä viereen oli ilmestynyt kanssaostaja, joka kysyi, tarvitseeko hän apua. Se oli lämmittänyt ostoksia tekevän Aallon mieltä pitkän aikaa.

Ruokolahden kylällä on myös muita Kaijan mieltä lämmittäviä asioita.

-Mikä on taivaan lahja, on Ruokolahden kirjasto, lukemista harrastava eläkeläinen toteaa hymy aueten. Ei ainoastaan antoisat kirjat ja viihtyisä ympäristö tuo Kaijalle iloa vaan kirjaston aina avulias henkilökunta.

Kaijan elinaikana Suomi on kokenut sykähdyttäviä muutoksia. Pelkän lyijykynän kirjoittamisen varassa on nykypäivänä haastavaa olla. Muutamia vuosia sitten Kaijan poika Jukka toi hänen kotiinsa tabletin, jotta Kaija olisi voinut maksaa laskuja. Kaija ojensi laskut pojalle hoidettavaksi mutta poika ei suostunut työnjakoon. Näin Kaija joutui pakkokouluun.

-Se oli vastenmielinen koko hökötys. Kauheasti nappuloita, Kaija muistelee ensiasennettaan uuden tekniikan edessä. Nyt hän maksaa laskut, etsii internetistä reseptit ja muut.

-Eikä se todellakaan ole vaikeaa, 92-vuotias toteaa.

Terhi Komulainen