sunnuntai 1. lokakuuta 2023

.

Kinnin siskokset ahkeroivat pitkää päivää

Ruokolahtelaiset Kinnin sisarukset, Saara ja Salla, perustivat siivousalan yrityksensä Auttavat kädet nelisen vuotta sitten ja töitä on riittänyt. Työpäivät venyvät helposti yli 12-tuntisiksi ja vapaapäivät ovat vähissä.
Nuoret naiset eivät ole tästä kuitenkaan pahoillaan, päinvastoin.
- Me teemme mielellämme paljon töitä, olemme tottuneet aina tekemään. Ensimmäiset siivouskeikat aloitimme jo yläasteikäisinä, kauan ennen oman yrityksen perustamista, kertoo Salla Kinni.
Erilaisten siivoustöiden lisäksi yrityksen toimenkuvaan kuuluvat esimerkiksi pihatyöt, asiointi- ja ulkoilupalvelut sekä kesäisin matonpesut.
- Mattojen peseminen on mukavaa työtä kun saa olla ulkona, sanoo Saara Kinni. - Joskus ollaan jo aamuneljältä mattolaiturilla, kertoo Salla.

Pitkien työpäivien jälkeen Saara ja Salla rentoutuvat liikkumalla ja kesäisin tekevät pieniä reissuja pohjoiseen.
- Viime kesänä kävimme Rukalla ja Levillä ja toissa kesänä Norjan puolella. Käydään pohjoisessa yleensä kesäisin, kun ei olla niin talvilajien harrastajia.

Tytöt kehuvat työnsä monipuolisuutta ja vaihtelevuutta.
- Tässä työssä tapaa kaikenikäisiä ihmisiä ja työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Vielä ainakaan ei ole tullut mitään ikäviä työtehtäviä vastaan. Ja asiakkailta saatu positiivinen palaute lämmittää aina mieltä, kertovat tytöt.
Nuorten naisten ahkeruus huomattiin myös Etelä-Karjalan Yrittäjissä, kun Saara ja Salla Kinnille myönnettiin kunniamaininta Etelä-Karjalan vuoden nuori yrittäjä -kilpailussa. Palkinto on suuruudeltaan 2500 euroa ja se tuli sisaruksille iloisena yllätyksenä.
- Emme edes tienneet koko kilpailusta, saatikka että joku oli sinne meidät ilmiantanut, kertoo Saara Kinni. Palkintorahat sisarukset aikovat laittaa säästöön.

Sanna Äikää