.

Ruokavarkaita ja pönttöuuniin piilottelua

Hernekeitto, veriletut, tilliliha, uuniperuna, makaronivuoka, kanaviillokki. Siinä on lista ruokolahtelaisten sukupolvien nimeämistä kouluruoista, jotka ovat painuneet muistoihin miellyttävinä makukokemuksina. Ruokia lueteltiin joukolla Ruokahti-seuran järjestämässä Tiistai-tarina-iltapäivässä, jonka 19.6. aihe ”Rohkea rokan syö” pureutui kouluruokamuistoihin.

-Tässä on 1950-luvun kouluruoan aikainen pulpetti ja tuossa on tämän päivän kouluruoan pulpetti. Miten ne eroavat toisistaan? Harri Tonder, tämänkertaisen Tiistai-tarinan alustaja kysyy osoittaen vierekkäin olevia pöytiä, joihin osallistujat saavat kuvitella kahden eri vuosikymmenen kouluruokailutilanteen.
-Ei pelkkää velliä, jota oman maitopullon kanssa syötiin, vastataan osallistujien joukosta.
Erona nousevat esille kouluaterioiden ravintoarvojen määrien nousu kuin itse ruokailuvälineiden muutos emalisista kupeista nykyaikaisiin ruokailuvälineisiin. Osallistujat puhuvat myös erityisruokavalioista, joista 1950-luvulla ei oltu kuultukaan.
-Oliko tarvetta erityisruokavalioille? Tonder heittää arvoituksen ja summaa, kuinka 1950-luvulla ruoka oli sitä yhtä ja samaa.
Tonder itse aloitti koulunkäynnin niinä aikoina, kun hänen koulussaan jokainen toi eväät mukanaan.
-Mukana oli maitopullo, joka oli vanha lääkepullo. Leivät oli kääritty paperiin, joillakin sanomalehtiin, Tonder kertaa.

Leivät oli kääritty paperiin, joillakin sanomalehtiin.

Viidennellä luokalla poika joutui jännittämään, olivatko hänen eväänsä tarpeeksi hyviä. Mikäli eväissä oli puutteita, saattoi hauis olla illalla kipeä.
- Luokallani oli kaksi isoa poikaa, joiden koti oli varaton. Pojat komensivat sopivan hetken tullen muut oppilaat jonoon. He pistivät kädet nyrkkiin ja löivät hauislihakseen. Pojat kysyivät jokaiselta, onko hyvät eväät, Tonder tarinoi.
Hän muistelee huvittuneena poikien lyöneen toiseen otteeseen, jos ruoat eivät poikia miellyttäneet. Seuraavana päivänä oli parasta täyttää eväsleivät runsaammin, jos halusi välttyä rosvoavien luokkatovereiden lyönneiltä.
Vähävaraisuus oli esillä Tonderin kouluaikoina. Kun koulun keittola avattiin, selvitettiin, kenellä ruoantarve oli todellinen.
- Koulujohtokunta nimesi varattomat ja varakkaat. Sen mukaan annettiin ruoka-avustus. Varakkaiden piti maksaa 50 penniä, jos halusi syödä keittoruoan, Tonder kertaa tapahtumia ennen ilmaisen kouluruoan tuloa.
- Siitä on tasan 70 vuotta. Suurena pula-aikana vuonna 1948 laki ilmaisesta kouluruoasta kaikille kansakoululaisille astui voimaan. Suomi tarjosi ilmaisen kouluruoan ensimmäisenä maailmassa, Tonder korostaa Suomen esimerkillisyyttä.

Varakkaiden piti maksaa 50 penniä, jos halusi syödä keittoruoan.

Tiistai-tarinaan osallistuneiden kesken eri kouluruokien maistuvuus herättää ristiriitaisia tunteita: jonkun inhokkiruoka onkin toisen suosikki.
On kuitenkin yksi ylitse muiden, joka ei kenenkään makunystyröitä sytytä: kalanmaksaöljy. Sitä lusikoituaan sai sanoa hyvästit ruokahalulle. Joillakin se lensi pönttöuunin solaan, kun valvova silmä vältti.
Vähemmän maistuvan ruoan syömisen välttelyä on harjoitettu sukupolvesta toiseen, sillä ruokailun jälkeen lautasen on pitänyt olla tyhjä.

Edelleenkin asiaa valvotaan. Sen vahvistaa keskusteluun osallistunut Ruokolahden koulun apulaisrehtori Aleksi Puustjärvi.
- Valtaosa syö oikein hienosti ja fiksusti ja toimii ohjeiden mukaan. Heikommin syöviä ohjeistetaan ja heidän kotiväen kanssa keskustellaan, Puustjärvi kertoo ja arvelee, ettei asiasta puinti tule loppumaan.
Aina on heitä, joille ruoka maittaa vähemmän.
- Ronklaamista on aina ollut jonkin verran. Lapsella makutottumukset ovat vähän erilaisia. Nyt sellaiset ruoat, jotka ovat hyviä, olivat lapsena kauhistus, Virpi Sikiö, edellisen Tiistai-tarinan alustaja tuumaa.
Sikiö kertoo oman kokemuksensa 70-luvulta, jolloin hän ensimmäisen kerran maistoi keittäjä-äitinsä paistamaa makaronilaatikkoa.
Uusi ruoka säikäytti pienen koululaisen. Sikiön reaktiona oli ollut itkuun parkaiseminen.

Ammattitaitoisia keittäjiä on arvostettu kouluruoan tekijöinä. Osallistujat ovat yhdenmielisiä siitä, kuinka Ruokolahden koulujen keittoloissa on osattu keittää laadukasta kouluruokaa.
- Monet, jotka ovat lähteneet Ruokolahdelta muihin kouluihin, ovat tulleet myöhemmin kehumaan, että kyllä täällä oli aika hyvät eväät, apulaisrehtori paljastaa.
Puustjärvi kehuu koulunsa aterioita ja varsinkin salaattitarjontaa. Hän myös tuo esille sen tosiasian, kuinka rajallisilla resursseilla maittava ja monipuolinen kouluateria luodaan.
Yksi valitettava asia on Puustjärven mukaan se, että kilpailutuksen myötä lähiruoan määrä on pienentynyt. Pula-aikoina ruoka tuli läheltä, ajoittain jopa oppilaiden omasta kodista. 50-70-luvuilla koulua käyneet muistivat kantaneensa kotoa keittolaan perunaa, lanttua ja marjoja.

50-70-luvuilla koulua käyneet muistivat kantaneensa kotoa keittolaan perunaa, lanttua ja marjoja.

Koulun opettajat myös saattoivat perustaa itselleen koulun pihalle puutarhan, jonka viereen tehtiin istutusrivejä oppilaille. Kun oppilas toi kuorman karjanlantaa, pääsisi hän osaksi kasvimaan sadosta. Oman kasvimaan perustamisen osallistujat tuumailivat hyväksi ideaksi tämänkin päivän kouluihin.

Vaikka 2000-luvun kouluruoka on runsas ja lähes ravintolalaatuinen annos, on entisaikojen kouluruokailussa asioita, jotka Tonderin mukaan voivat tästä päivästä puuttua.
Tonderilla on elävänä mielessä kouluruokailuhetki omien eväidensä parissa. Pulpetin linkku nostettiin ylös, pöydälle laitettiin ruokaliina, käytiin pesemässä kädet ja luettiin ruokarukous.
- Se oli rauhallisempi hetki. Jotain siitä sai enemmän, mikä nykyisestä puuttuu, Tonder kiteyttää.

Terhi Komulainen