sunnuntai 1. lokakuuta 2023

.

Kirjeystävien kohtaaminen 42 vuoden jälkeen

Mitä yhteistä on 58-vuotiaalla ruokolahtelaista kirjastonhoitajalla ja amerikkalaisella turvallisuuspäälliköllä? Paljonkin, muun muassa rakkaus ulkoiluun ja metsään, musiikin kuuntelu, samanlaiset arvot ja perhetaustat sekä 42 vuotta kestänyt kirjeenvaihto.

Vuonna 1976 16-vuotias Virginiassa asuva Ann Puleo sai äidinkielen opettajaltaan kotitehtäväksi kirjoittaa kirjeen kaukaiseen Suomeen, saman ikäiselle pojalle, Arto Tellalle. Tästä alkoi vuosikymmeniä kestänyt yhteydenpito, joka huipentui tapaamiseen Suomessa tänä kesänä.

- Ensin kirjoittelimme perinteisiä kirjeitä, jotka olen kaikki muuten säästänyt, kertoo Ann Puleo. Arton kirjeille kävi huonommin, ne tuhoutuivat tulipalossa. Kirjeenvaihtotoverit kirjoittelivat elämästään yleensä, koulunkäynnistä ja myöhemmin avioliitoistaan ja lapsistaan. Välillä kirjoittelu oli vilkkaampaa, kiireisimpinä ruuhkavuosina se kutistui syntymäpäiväkorttien lähettämiseen puolin ja toisin. Yhteys kuitenkin säilyi koko ajan.

Vuosien kuluessa kirjeenvaihtotovereiden elämät kulkivat suunnilleen samoja latuja, kun kummankin avioliitto päättyi eroon. Yhteistä kummallekin oli myös vakava sairastuminen, joka laittoi miettimään omaa elämäänsä ja mitä sillä haluaa tehdä. Sillon Ann kävi listaamaan paikkoja, joissa haluaa käydä ja ihmisiä keitä haluaa tavata. Suomi ja Arto kuuluivat tälle listalle.

Elokuisena perjantaina Annin kone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Arto oli naista siellä vastassa. Etukäteen kumpaakin oli jännittänyt, tunnistaako toisen varmasti.
- Jännitys oli aivan turhaa, Arto oli juuri sen näköinen kuin olin ajatellutkin, kertoo Ann. Ja samoin ajatteli Artokin.
- Kun tapasimme 42 vuoden jälkeen kasvokkain, tuntui kuin olisi tuntenut toisen aina, sanoo Arto.

Kieliongelmiakaan ystävyksillä ei ole Annin 10 päivää kestävällä Ruokolahden vierailulla ollut.
- Kun aloitan sanoa jotain hieman puutteellisella englannillani, täydentää Ann lauseen loppuun jo parin sanan jälkeen, nauraa Arto.
- Ymmärrämme toisiamme siis varsin hyvin.
Vain muutamaan sanaan on tarvittu puhelimen kääntäjää. Esimerkiksi Arton puutarhan marjapensaiden englanninkielisiä nimiä on etsitty sen avulla.

Kauniin luonnon lisäksi Anniin on tehnyt vaikutuksen Suomen puhtaus ja turvallisuus. Lisäksi hän ihmettelee, kuinka harvaan asuttua täällä onkaan.

Suomen vierailun aikana Arto on vienyt amerikkalaisvieraansa tutustumaan muun muassa Imatrankosken kuohuihin ja katukonsertteihin. Tarkoitus on käydä myös  Kumma-kivellä, Simo Häyhän museossa, patsaspuistossa ja Kiteen eläintarhassa.
- Haluan nähdä suomalaisen hirven ja karhun livenä, kertoo Ann. Lisäksi Arto vie Annin Pietarin-risteilylle ja ohjelmassa on tietenkin myös saunomista perinteisessä suomalaisessa rantasaunassa ja uimista Saimaassa.

Artolla on suunnitelmissa tehdä vastavierailu Annin luo Yhdysvaltoihin lähivuosina.
- Ostan matkan itselleni 60-vuotislahjaksi, suunnittelee Arto.

Sanna Äikää