45 vuotta kaukalossa
- Luotu 03.10.2018
Ruokolahtelainen OrPePo juhlii tasavuosia. Vanhat pelaajat vetävät lauantaisin edelleen luistimet jalkaan.
Mustavalkoisessa valokuvassa seisoo 14 poikaa maila kädessä. Kaukalopallojoukkue Oritlammen Peli-poikien eli OrPePon ensimmäisessä joukkuekuvassa on aitoa 1970-luvun tunnelmaa: leveälahkeiset housut, villapaidat ja polkkapituiset tukat.
- Minä olen tuossa. Ja tuossa taitaa olla velipoika. Pauli, oletkos sinä tuossa?, tutkii Harri Sikiö valokuvaa.
Ei ole, vaikka Pauli Haakanakin on alkuperäisiä Orpepolaisia vuodelta 1973.
45 vuodessa aika paljon on muuttunut, mutta aika paljon myös säilynyt. Ystävyys joukkuetovereihin päällimmäisenä.
Kaukalopallo tuli Suomeen 1970-luvulla. Joukkueiden kulta-aikaa oli 1980-luvun loppu ja seuraavan vuosikymmenen alku.
Joukkueita oli tuolloin Imatran seutukunnalla valtavasti, 84, Sikiö kertoo.
Hän näyttää Ylä-Vuoksen vanhaa lehtileikettä, jossa OrPePon pojat poseeraavat voitettuaan Imatran Kuuma-sarjan.
OrPePo pelasi kotiseudulla ja teki pelimatkoja etelään ja pohjoiseen. Parhaina vuosina joukkue pelasi aamulla Joensuussa ja illalla Lappeenrannassa.
Mestaruuksissa oltiin vahvasti kiinni 1990-luvulla.
Vuosituhannen vaihteessa harrastus alkoi hiipua. Puulaakisarjoja karsiutui virallisten mestaruussarjojen myötä. Uudet lajit, kuten salibandy, syrjäsi vanhoja tieltä.
- Ja sitten tuli huonot talvet, Haakana muistelee.
Vanha joukkue järjesti välillä mittelöitä muissa lajeissa, kyykässä ja pilkkimisessä muun muassa.
Vuonna 2014 OrPePon alkuperäiskokoonpanoon kuuluneen Harri Koposen poika Kimmo Koponen pelaili jääkiekkoa kavereidensa kanssa Rasilassa.
- Ajattelin, että voisinkohan saada vanhoja ukkoja mukaan pelaamaan.
Pelit käynnistyivät seuraavana vuonna ja jatkuvat edelleen. Lauantaisin Imatran jäähallilla toisiaan vastaan pelaavat kolmekymppiset ja ikämiehet.
- Vaihtelevalla menestyksellä. Kenellä kramppaa aina mikäkin paikka, Koponen nauraa.
OrPePon perustamisesta tuli tänä syksynä kuluneeksi 45 vuotta. Vanhat pelaajat kokoontuivat muistelemaan pelivuosia Ruokolahdelle isolla porukalla toissa lauantaina.
Joukkueen perustajan Kalle Kaskisen nimeä kantava palkinto jaettiin Kimmo Koposelle.
- Kalle hommasi alunperin mailat ja laittoi homman pystyyn. Kimmo teki saman 2010-luvulla, Sikiö sanoo.
45 vuoden kunniaksi Harri Koposen kynästä syntyi teksti, jonka rautjärveläinen bändi Marian pojat viimeisteli OrPePon kannustusbiisiksi.
Viiden vuoden päästä Oritlammen oma joukkue juhlii viisikymppisiä. Koponen, Haakana ja Sikiö eivät lyö vielä lukkoon isoja juhlia.
- Nämäkin juhlat päätettiin pitää nyt 45 vuoden kohdalla, koska emme tiedä, saako kukaan meistä vedettyä enää viiden vuoden päästä luistimia jalkaan, miehet nauravat.
Katja Neuvonen