tiistai 16. heinäkuuta 2019

.

Anne Kiljunen siirtyy päätteen äärestä kotihoidon pariin - uudella hoivapalveluyrittäjällä jo varauksia kalenterissa

Ajatus oman yrityksen perustamisesta on hautunut Anne Kiljusen mielessä jo vuosia. Kaipuu kenttätyön pariin ja sopiva elämäntilanne edesauttoivat Rajaseudun hoivapalveluiden perustamista. Yritys tarjoaa erilaisia kotisairaanhoidon ja hoivapalveluita sekä asiointiapua alueella Rautjärvi-Ruokolahti-Imatra-Joutseno.

Aluksi yritystoiminta pyörii Kiljusen oman päivätyön rinnalla, mutta tarkoitus on ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.
- Tällä viikolla alkavat asiakaskäynnit, kertoo Kiljunen.
Neljän viikon kesäloma näyttää, millä aikataululla asiakaskunnan saa rakennettua sellaiseksi, että päivätyöstä Eksotelta voi mahdollisesti jäädä pois.

Nykyinen työ Eksoten palvelutarpeen arvioinnissa on pääosin istumatyötä päätteen ääressä. Kiljunen kertoo olevansa enemmän käsillä tekijä.
- Tykkään kenttätyöstä ja siitä, että kotikäynneillä pääsee kiertämään eri paikoissa.
Kotihoitotyön monipuolisuus myös kiehtoo yrittäjää.
- Ihan parasta on erilaisten ihmisten kohtaaminen ja monipuoliset työtehtävät.
Asiakkaan luona voi päästä esimerkiksi lämmittämään ulkosaunan ja saunottamaan asiakkaan siellä. Myös pienet siivous- tai ruuanlaittoaskareet hoituvat hoitotyön lomassa.


Tuore yrittäjä aloittaa uuden elämänvaiheen luottavaisin mielin.
- Seuraavalle kuukaudelle on aika hyvin varauksia kalenterissa.
Haastetta alkuvaiheessa voi aiheuttaa palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistäminen.
- Teen kaiken, myös laskutukset itse. Kirjanpito on ainut ulkoistettu toiminto.Yrityksen nettisivujen ylläpito hoituu perhepiirissä.
- Nettisivuja hoitaa miun isä, se on hänelle mieluinen harrastus.

Sanna Äikää