maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Koulun seinien sisään mahtuu elämää

Lignellien suurperhe muutti Pohjalankilan koululle heinäkuun puolessa välissä. Tähän mennessä muutto Ruokolahdelle on tuntunut perheestä pelkästään positiiviselta.

Entisen koulun pihalla on hiekkalaatikko täynnä värikkäitä leluja ja seinustaan nojaa erikokoisia polkupyöriä. Sisällä rakennuksessa koulukäytävän pitkä naulakko on ripustettu täyteen takkeja ja muita ulkovaatteita. Vaaleatukkainen poika potkuttelee käytävällä vastaan skeittilaudalla ja entisessä liikuntasalissa kiipeilee pari lasta puolapuissa.
Lignellien perheen arki entisellä Pohjalankilan koululla on lähtenyt käyntiin reippaasti. Vauhtia ja ääntä perheessä riittääkin kuuden lapsen kanssa.
Lignellien perheeseen kuuluvat isä Henrin ja äiti Katin lisäksi lapset Ellinoora 14, Paul-Erik 9, Olga-Ester 7, Evert 4, Eila 2,5 ja Oiva 5kk. Lisäksi perheeseen kuuluu aikuinen tytär, joka asuu jo omillaan. Perheellä on myös kolme koiraa, monirotuinen Paavo, saksanpaimenkoira Poju ja cane corso-pentu Lady, jotka kirmaavat vapaina pihapiirin luistelukaukalossa.

Pohjalankilaan Lignellien perhe päätyi melkein vahingossa, kun Henri teki huutokauppasivuilla tarjouksen myytävänä olleesta entisestä Pohjalankilan koulurakennuksesta.
- Tein puolileikillään tarjouksen näkemättä koulua ja ajattelin, että kauppoja ei varmaankaan noin matalalla tarjouksella synny, kertoo Henri.
Kaupat kuitenkin toteutuivat ja Lignellien perhe pääsi muuttamaan Nurmeksesta Etelä-Karjalaan. Lappeenrannasta alun perin kotoisin oleva pariskunta oli jo pidempään suunnitellut muuttoa lähemmäs sukulaisia ja ystäviä.
- Hyvä että lapsille sukulaiset voivat olla nyt muutakin kuin postitse laitettu kortti, sanoo perheen äiti Kati.

Lignellit ovat kotiutuneet Pohjalankilaan nopeasti ja viihtyvät hyvin uudessa kodissaan.
- Ihanaa kun täällä on paljon tilaa, sekä sisällä että ulkona, sanoo Kati.
Lämmintä tilaa entisessä koulurakennuksessa on vajaan 400 neliön verran, joten saman katon alle mahtuu myös Henri Lignellin yrityksen toimisto. Remontteja Lignellit aikovat tehdä uudessa kodissaan pikkuhiljaa. Tällä hetkellä kolmesta isosta luokkahuoneesta makuuhuonekäytössä on yksi, yksi on yhdistetty olo- ja ruokailuhuone ja niin sanottu liikuntaluokka toimii lasten leikkitilana. Isommilla lapsilla on omat huoneet entisissä opettajien huoneissa. Kodin alkuperäinen käyttötarkoitus saakin Lignellien mielestä näkyä. Puolapuut ja renkaat ovat lapsilla kovassa käytössä ja huoneiden seinillä roikkuvat liitutaulut sekä vintiltä löytyneitä vanhoja opetustauluja.
Kodin keittiö on tarkoitus remontoida ensimmäisenä.
- Siitä tulee yritykseni mallikeittiö, kertoo Henri Lignell, jonka yritys myy, suunnittelee ja rakentaa sekä halleja että keittiöitä.
Keittiön jälkeen remonttilistalta löytyy sauna, joka rakennuksesta vielä puuttuu.
- Teemme luultavasti infrapunasaunan kylpyhuoneen yhteyteen, kertoo Henri.
Jossain vaiheessa koulurakennuksen lämmitysjärjestelmäänkin tehdään muutoksia, kun öljylämmityksen oheen lisätään ilma-vesi-lämpöpumppu.

Uuden kodin syrjäinen sijainti ei Lignellin perhettä haittaa. Lapsilla on leikkiseuraa toisistaan ja uusiin naapureihinkin perhe on jo päässyt tutustumaan.
- Täällä ihmiset ovat todella ystävällisiä ja jotenkin välittömämpiä kuin Pohjois-Karjalassa, kertoo Kati.
Perhe onkin jo saanut kyläilykutsuja ja naapureita on piipahtanut kylässä.
Yli 30 kilometrin kauppamatka ei perhettä hetkauta.
- Asuimme hetken pohjoisessa, missä kauppaan oli 75 kilometrin matka, kertoo Henri.
Lisäksi suurperheen keittiövarustukseen kuuluu kaksi jääkaappia ja kaksi pakastinta, joten kaupassa ei tarvitsekaan käydä joka päivä.
Koululaiset kulkevat Pohjalankilasta Ruokolahden kouluun taksilla ja perhe on erittäin tyytyväinen kyytien toimivuuteen. Myöskin koululaisten saama välipala koulupäivien aikana saa kiitosta Lignelleiltä.

Aikuisten lisäksi myös lapset ovat viihtyneet Ruokolahdella hyvin. Kesällä on tullut tutuksi kylän oma uimaranta. Arjen alettua koulukin on osoittautunut mieluisaksi. 9-vuotias Paul-Erik kommentoikin Ruokolahtea:
- Miksei olla asuttu aina täällä?