maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Rollaralli kokosi ruokolahtelaiset jumppaamaan Eukkoaukiolle

Joukko vanhempaa väkeä jumppaa torin laidalla Ruokolahden liikuntakoordinaattori Jesse Kotirannan ohjauksella. Jalkoja nostetaan ensin eteen, sitten taakse, jokainen oman kuntonsa mukaan.
- Tosi hienosti menee, kokeillaan miten polvi nousee vielä, kehuu Kotiranta.

Osa jumppaajista ottaa tukea rollaattoreistaan, toiset pärjäävät ilman. Alkulämmittelyn jälkeen porukka lähtee kiertämään lenkkiä, jonka pituuden saa valita oman jaksamisensa mukaan.
Rollaralli on Imatran kaupungin ja Eksoten yhteinen liikuntatapahtuma, joka on järjestetty kevään ja kesän aikana viisi kertaa Imatralla ja nyt kerran Ruokolahdella. Jäljellä on vielä viimeinen Rollaralli Aviasport Areenalla torstaina 10.10. kello 10. Rollaralli on osa Voimaa Vanhuuteen -hanketta, jossa muun muassa kehitetään ulkoilutoimintaa sekä koulutetaan ulkoiluystäviä ja vertaisohjaajia.
- Tärkeää toimintaa, sanoo Rollarallin ohjaaja Riitta Pellinen Imatran liikuntapalveluista.
Hän kertoo Rollarallien saaneen hyvän vastaanoton.
- Parhaimmillaan osallistujia on ollut noin neljäkymmentä ja ahkerimmat osallistujat ovat kiertäneet jokaisen Rollarallin.

Ensimmäistä kertaa Rollarallissa mukana olleet Eeva Jyrkinen ja Laura Natunen kertoivat liikkuvansa ulkona päivittäin sen hetkisen voinnin mukaan. Kumpikin käyttää liikkumiseen rollaattorin apua.
- Pääsisin vielä liikkumaan ilmankin, mutta tällä pääsee kulkemaan helpommin, viittaa Laura Natunen punaiseen rollaattoriinsa.
Eeva Jyrkinen tarvitsee liikkumiseensa jotakin tukea joko rollaattorista tai kävelysauvoista. Imatran rollaralleissa Jyrkinen ja Natunen eivät olleet käyneet, koska Imatralle olisi hankala päästä.
- Tulimme nyt katsomaan, millainen meininki täällä on, kertovat naiset.
Yhteisen alkulämmittelyn ja lenkin jälkeen rollarallilaiset kokoontuivat torin ulkoliikuntalaitteille. Reippailujen jälkeen liikkujille oli vielä tarjolla Ruokolahden kunnan tarjoamat pullakahvit Kulma-Kahvilassa.

Sanna Äikää