Jorma Vertanen on päässyt taikomaan esiin ministerin alushousut ja hiihtäjälegendan rintaliivit
- Luotu 23.10.2019
Ovella vastaan loikkii valkoinen kani, aivan kuin taikurin hatusta pompannut. Napero-kani on taikuri Jorma Vertasen laskujen mukaan jo kahdeksas pitkäkorvainen apuri.
- Napero on mukana monissa tempuissa, etenkin lastenjuhlissa ilahduttamassa pikkuyleisöä, kertoo Vertanen.
Joutsenosta kotoisin oleva Jorma Vertanen kiinnostui taikatempuista jo lapsena. Taikuri Solmu Mäkelän esitys teki lähtemättömän vaikutuksen 1950-luvulla.
- Solmu Mäkelä on esikuvani ja innoittajani, sanoo Vertanen.
Solmu Mäkelän kirjasta ”Suuri taikakirja” Vertanen opetteli temppuja ja rakenteli omia taikavälineitä niiden suorittamiseen.
- Tehdasvalmisteisia välineitä alkoi tulla vasta joskus 70-luvulla, muistelee Vertanen.
Jorma Vertasen ensimmäinen julkinen esiintyminen oli vuonna 1961 Joutsenon Katajan pikkujouluissa. Nuori taikuri jännitti ensiesiintymistä kovasti.
- Minut sai melkein työntää lavalle, kertoo Vertanen.
Esiintyminen sai kuitenkin kovasti kiitosta ja keikkoja alkoi tulla lisää.
Vuorotyössä Pulpin tehtailla Jorma Vertanen ehti olla 16 vuotta, kunnes taikurin ura meni edelle. Minkään ohjelmatoimiston listoille ei Vertanen ole halunnut, vaan taikuri on itse markkinoinut itseään omien nettisivujen kautta.
Vuosien saatossa Jorma Vertaselle on kertynyt esiintymisiä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Taikurikeikkoja on ollut muun muassa Ruotsin-laivoilla ja 80-luvulla yhteiskeikkoja imitaattori Reijo Salmisen kanssa Neuvostoliitossa. Nyt 72-vuotiaan taikurin keikkakalenterissa riittää varauksia edelleen mukavasti.
- Tällä viikolla on esiintyminen Holiday Clubilla ja toinen Haminassa.
Taikurin keikkapaikat vaihtelevat kapakoista päiväkoteihin ja messuista lastenjuhliin. Jorma Vertanen mainitsee suosikkiyleisökseen lapset.
- Lapset osaavat eläytyä hyvin esityksiin ja tulevat mielellään mukaan avustamaan tempuissa.
Muutamia kuuluisiakin avustajia Vertanen on saanut yleisöstä mukaan.
- Kerran pääsin taikomaan lavalla esiin ministeri Sirpa Paateron pikkuhousut ja toisella kerralla lähtivät Marja-Liisa Kirvesniemen rintaliivit, kertoo taikuri Vertanen nauraen.
Oman Tellervo-puolison kanssa Jorma Vertanen yritti aikoinaan opetella ilmaannostamistemppua, mutta esiintymislavalle asti temppu ei kuitenkaan päätynyt. Tellervo kertoo myös suhteen alkuaikoina yrittäneensä udella, miten mikäkin taikatemppu tehdään.
- Jorma ei suostunut kertomaan mitään, joten lopetin utelemisen, kertoo Tellervo.
Jorma Vertasen itsensä mielestä jokaisen onnistuneen tempun takaa löytyy harjoittelua ja vielä lisää harjoittelua.
- Harjoittelen päivittäin useamman tunnin.
Työläimpiä temppuja opetella Vertanen mainitsee korttitemput, joita saattaa joutua harjoittelemaan usean vuoden ajan.
Koskettavin keikkamuisto taikuri Jorma Vertasella on lasten syöpäosastolta. Esiintymisen jälkeen pieni potilas pyysi taikurisetää taikomaan hänet terveeksi.
- Siihen taikaan en pystynyt ja vähän taisi silmäkulmakin kostua, muistelee Vertanen.
Jorma Vertanen