Ruokolahti mukaan netin nuorisotyöhön
- Luotu 30.10.2019
Ruokolahden nuorten palvelut laajenee verkkoon syksyn aikana. Kunta on liittynyt mukaan Pelastakaa Lapset ry:n Netari-toimintaan, joka mahdollistaa nuorten kohtaamisen netissä.
Valtakunnallisessa Netari-palvelu on nettinuorisotalo, jossa nuori voi muun muassa keskustella kahden kesken chatissa luotettavan aikuisen kanssa anonyymisti. Palvelussa on vastaamassa aikuisia eri kunnista, Pelastakaa Lapset ry:n henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia sosiaalialan ammattilaisia.
Momio-palvelu on suunnattu alle 17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Palvelussa pystyy luomaan oman hahmon ja huoneen, joita voi muokata oman maun mukaan. Momion Netari-illoissa voi keskustella pienissä ryhmissä huonechateissä, jotka ovat avoinna maanantaisin kello 18-20. Illoissa on mukana Netarin ohjaajia juttelemassa nuorten kanssa vaihtuvista aiheista.
Ruokolahden kunnan verkkosivuille tulee chat-painike, josta pääsee suoraan Netari-chattiin sen aukioloaikoina. Chatissa voi jutella kahden kesken nuorisotyöntekijöiden ja vapaaehtoisten luotettavien aikuisten kanssa su-to klo 18-21.
Ruokolahden netissä tapahtuvaa nuorisotyötä lähti viemään eteenpäin kunnan uusi nuoriso-ohjaaja Elisa Kivinen. Viime viikolla työnsä kunnassa aloittaneen Kivisen mukaan verkossa tapahtuvat kohtaamiset ovat nykynuorille tärkeä kontaktimuoto muihin samanikäisiin.
- Kaikki eivät välttämättä käy nuorisotiloissa. Netti on samalla tavalla hyvä keino ystävystyä, Kivinen tietää.
Verkossa tapahtuvat palvelut eivät poista nuorisotilojen tarvetta. Ruokolahdella järjestetään edelleen kolmesti viikossa nuorisoiltoja Ruokolahden koulun vihreässä päädyssä sijaitsevassa nuorisotilassa.
Ensi viikolla nuorisotiloissa vietetään peliviikkoa. Nuoret pääsevät muun muassa kokeilemaan VR-laseja eli virtuaalitodellisuuslaseja, jotka päässä voi tuntea olevansa keskellä videopeliä.
Kivinen on päässyt jo ottamaan tuntumaa paikallisiin nuoriin.
- Tosin vasta pienimpiin, 5-6-luokkalaisiin. Uteliaita he ovat olleet.
Imatralla asuva 28-vuotias Kivinen työskenteli ennen Ruokolahdelle tuloaan pari vuotta Lappeenrannan nuorisotoimessa ja sitä ennen Imatran nuorten parissa. Hän on valmistunut vuonna 2010 nuoriso-ohjaajaksi Pohjois-Karjalan ammattiopistosta.
Nuorisotyön ohella Kivinen ottaa jatkossa haltuunsa myös Ruokolahden kulttuuripuolen asioita. Tukenaan hänellä on aiemmat kulttuurituotannon opinnot.
Katja Neuvonen