sunnuntai 15. joulukuuta 2019

.

Ruokolahdella voi tilata laulavan joulutervehdyksen

Ruokolahden koulun 6A -luokka kerää laulamalla rahaa luokkaretkikassaan.

”Joulumaa on  muutakin kuin tunturi ja lunta, joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta…..” 
Heleä-ääninen laulu kajahtaa luokasta, kun osa Ruokolahden koulun 6A:n tytöistä harjoittelee joululauluja. Pianolla tyttöjä säestää yhden oppilaan äiti, Sanna Häkkinen.

Häkkinen on myös koko idean äiti.
-Tiesin, että luokalla on useita hyviä laulajia ja siitä sain idean luokkaretkirahaston kartuttamiseen, kertoo Häkkinen.
Oppilaat voi tilata laulamaan yhden tai useamman joululaulun pientä maksua vastaan. Laulun voi tilata ilahduttamaan itseään, ystävää tai vaikka naapurin mummoa. Oppilaat itse valitsivat kahdeksan laulua, jotka harjoittelevat ja joista asiakas voi valita mieleisensä. Joululauluvalikoimasta löytyy sekä perinteisiä että vähän uudempia lauluja, kuten Joulumaa, Tulkoon joulu, Varpunen jouluaamuna tai Jinglebells.

Lauluja voi tilata itsenäisyyspäivästä joululoman alkuun eli 20.12. saakka. Toiminta-alue on Rasilan keskustaajaman ympäristö, koska tyttöjen täytyy päästä itse kulkemaan kävellen tai pyörillä. Laulutilaukset kulkevat Sanna Häkkisen sähköpostin kautta, joka on: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. . Laulutilaukset toivotaan mielellään noin viikkoa etukäteen ja hinnaksi on suunniteltu viisi euroa per laulu.
Muutama laulukeikka on jo valmiiksi sovittuna, mutta tytöt odottavat innolla lisää keikkavarauksia.
- Haluamme tuottaa jouluiloa laulamalla, kertovat oppilaat.