tiistai 29. syyskuuta 2020

.

Ruokolahdelta maisteriksi ja eduskunta-avustajaksi alle 25-vuotiaana

Ruokolahdelta lähtöisin oleva Anniina Tella, 24, on ehtinyt ikäänsä nähden paljon. Nuori nainen pakkasi muuttokuorman kohti Helsinkiä heti lukion jälkeen vuonna 2014. Viime syksynä hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.
Tällä hetkellä Tellan pitää kiireisenä työ Suna Kymäläisen eduskunta-avustajana.
Tellan mukaan uuteen työrytmiin pääseminen on ottanut oman aikansa.
- Politiikan hektisyys on myös tämän työn suola.

 


Tella kiinnostui jo lukioaikana politiikasta.
- Se vain tuntui omalta jutulta. Minua kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat ja vaikuttaminen.
Politiikassa Tella ei ole tähän mennessä itse vaikuttanut, mutta läheltä hän on päätöksentekoa päässyt seuraamaan: Tellan äiti Tea Ainoa istuu Ruokolahden kunnanvaltuustossa.
Kutsumustaan pääkaupunkiseudulle seurannut Tella valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan poliittinen historia. Tuoreille tutkintopapereille tuli heti käyttöä, kun nuori nainen mietti, mitä seuraavaksi tekisi.
Tella naputteli syksyllä avoimen hakemuksen eduskunta-avustajan paikasta sosialidemokraattien ryhmäkansliaan. Rekrytointiprosessin kautta Tellalle avautui paikka niin ikään Ruokolahdelta lähtöisin olevan kansanedustajan Suna Kymäläisen oikeana kätenä.
- Varmasti prosessissa vaikutti se, että saman alueen asiat olivat minulle tuttuja.

Tella aloitti tehtävässään viime lokakuussa. Eduskunta-avustajan työpäivät ovat olleet tähän asti kiireisiä ja vaihtelevia, mutta myös mieluisia. Työnkuva koostuu muun muassa kalentereiden ylläpidosta, tapaamisten ja vierailujen järjestämisestä ja taustatietojen hankkimisesta. Lisäksi Tella toimii sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän liikennepoliittisena asiantuntijana.
- Seuraan siis liikenne- ja viestintävaliokuntaan tulevia asioita.
Tellan työpiste sijaitsee eduskuntatalon yhteydessä. Hän seuraa aitopaikalta kansanedustajien työtä ja aikoo todennäköisesti pysytellä sivusta seuraajana myös jatkossa.
- Ainakaan tällä hetkellä en ole ajatellut kansanedustajan työtä, vaan minua kiinnostaa enemmänkin asioiden taustoittaminen. Virkamiesuraa olen ajatellut. Tella toivoo, että nykyinen työ avaa hänelle ovia tulevaisuudessa.
- Onhan tämä tosi mahtava mahdollisuus.


Vaikka Tella on asunut jo viisi vuotta muualla, Ruokolahti on hänelle rakas paikka edelleen. Tella vierailee paikkakunnalla kuukausittain tapaamassa perhettä ja ystäviä.
Tella ajattelee lämpimästi entisestä kotipaikastaan.
- Ruokolahti on hyvä paikka olla ja hengittää. Siellä pääsee luonnon  rauhaan.

Katja Neuvonen