Peruskoululaiset lähiopetukseen ensi viikolla
- Luotu 06.05.2020
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti peruskoululaiset palaavat koulunpenkille ensi viikolla, 14.5. alkaen. Ruokolahden koululle odotetaan melkein 400 oppilasta lähiopetukseen.
Kuinka lähiopetusta pystytään turvallisesti antamaan, on rehtori Kari Stenbergin mukaan vielä suunnitteilla. Ruokolahden koulu on saanut yleisiä toimintaohjeita muun muassa turvaetäisyyksistä eri tilanteissa.
- Järjestämme koulupäivät niin, että oppilaiden siirtymät tapahtuvat aina ryhmittäin. Lisäksi opiskeluja rytmitetään siten, että osa oppilaista on sisällä, osa ulkona. Myös ruokailut onnistuvat aikatauluttamalla, kertoi rehtori Kari Stenberg.
Välipalatarjoilu pyritään järjestämään mukaan otettavin välipaloin.
Kari Stenberg kertoi tiistaina, että osa lapsista ei ole tulossa kouluun.
- Laskujeni mukaan ainakin yli 50 oppilasta on tähän mennessä ilmoitettu jäävän kotiin. Uskon, että tämä luku vielä kasvaa. Vanhemmat päättävät, tuleeko lapsi lähiopetukseen, vai ei, sanoi Stenberg. Etäopetusta kotiin jääville oppilaille ei järjestetä.
Tähän mennessä maaliskuun puolen välin jälkeen alkanut etäopetus on Ruokolahdella sujunut rehtorin mukaan todella hyvin.
- Pitää nostaa kollegoille hattua, kommentoi Stenberg.
Käytännön ohjeistusta kouluun palaaville annetaan ensi viikon alussa Wilman välityksellä.
- Pyrimme parhaamme mukaan pitämään huolta sekä oppilaiden että henkilökunnan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, sanoi rehtori Kari Stenberg.
Sanna Äikää