maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Kesäheili kannustaa lukemaan ja opastaa

Kaikissa isommissa turistikaupungeissa on nykyisin kesäisin kaupunkioppaat, jotka opastavat vie­railijoita. Ruokolahdellakin aloittaa tänä kesänä kunnan oma kesäheili, joka tarvittaessa opastaa turisteja. Heilin ydintehtävä on kuitenkin kannustaa oman kylän väkeä lukemi­sen pariin.


Ruokolahden kesäheili liikkuu kylällä polkupyörällä. Hänet voi tavoittaa kirjaston edustalta, kahvilan terassilta tai uimarannalta. Heili toimii yhteistyössä kirjaston kanssa ja hänellä on karttojen ja oppaiden lisäksi usein kirjoja mukanaan. Heili kannustaa kaikkia lukemisen pariin. Heili saattaa käydä päiväkodin lähellä metsikössä lukemassa lapsille; palvelukodin nurmikolla hän saattaa lukea vanhemmalle väelle ja kirjaston nurmikolla tai kylän uimarannoilla perheille.
Tämän kesän heiliksi valittiin 15-vuotias Laura Karino. Laura oli ensin hakenut päiväkotiin kesätöihin, mutta koronatilanteen vuoksi sinne ei oteta kesätyöntekijöitä ollenkaan eikä tämä toive toteutunut. Laura on tyytyväinen, kun saa kuitenkin tulevassa työssään olla lasten kanssa tekemisissä. Hän pitää erityisesti satujen lukemisesta.
Laura on asunut kaksivuotiaasta asti Ruokolahdella ja tuntee seudun hyvin. Hän harrastaa maalausta ja piirtämistä. Hän on jo yhdessä työllisyyskoordinaattori Anne Rasimuksen kanssa suunnitellut satupolun toteuttamista päiväkodin vieressä olevaan metsikköön. Lauralla on aiempaakin kokemusta toimimisesta lasten parissa. Hän on ollut kahdesti päiväkodilla työharjoittelussa.

Anne Rasimus kertoo, että kesäheilin tarkka työnkuva muotoutuu vielä kesän aikana, mutta tarkoitus on, että Laura olisi terassien, uimarantojen ja kirjaston nurmikon ohella välillä tavattavissa myös museolla. Mikäli koronasuositukset helpottuvat, saattaa heili sadepäivinä lukea satuja myös kirjaston sisällä. Lisäksi kesäheiliä voi tilata erilaisille lukukeikoille Rasilan alueella.

Kesätyöntekijöiden hakemuksia käsitellyt Rasimus kertoo tämän kesän olevan työntekijöiden palkkaamisen osalta poikkeuksellinen. Koronatilanteen vuoksi esim. päiväkodin ja kunnan keittiön tarpeet muuttuivat normaalista. Kesätyöntekijöille on kuitenkin löytynyt tehtäviä liikunta-, siivous-, markkinointi- ja ulkoaluetehtävistä sekä museolta. Mikäli olosuhteet sallivat, liikuntapalvelun kesänuoret tulevat toimimaan varsin aktiivisina lasten ja muidenkin kuntalaisten liikuttajina.

Jos haluat kesäheilin satuja lukemaan tai vierailemaan, soita  044 449 1213, Anne Rasimus.

Asko Ali-Marttila