maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Bootcamp tekee hyvää koko keholle

- Seistään paikallaan ja pyöritetään rauhallisesti käsiä, antaa Sami Rasimus ensimmäisen ohjeen Bootcamp-jumpassa. Näin rauhallinen alku on yllätys, kun tietää, että treenin tausta on intensiivisissä armeijan kuntoharjoituksissa.


Rauhallinen aloitus sopii helteiseen kesäiltaan hyvin. Harjoitus etenee ja ensimmäisen vartin aikana koko keho valmistetaan ja käydään läpi rauhallisesti mutta kokonaisvaltaisesti.  Rasimuksen ohjeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta enemmän ystävällisen huomioivia kuin armeijamaisen käskeviä. Harjoituskokonaisuus on selvästi suunniteltu niin, että monimutkaisia ohjeita ei tarvita. Näyttää, että kaikki tekevät liikkeet lyhyilläkin ohjeilla varsin oikein.

Lämmittelyvartin jälkeen tahti hieman kiihtyy ja mukaan otetaan levytanko, johon kukin on ladannut itselleen mieleisen määrän rautaa tai muovia. Harjoitustunnin keskiosion aikana käydään koko keho läpi uudelleen. Nyt tahti on intensiivisempi ja lepotauot usein vain puoliminuuttisia. Pääidea harjoituksissa näyttää olevan kellotus. Rasimus antaa jatkuvasti tietoa siitä, miten kello etenee. Ei kuitenkaan painostaen vaan siten, että jokaisen on helppo tehdä voimiensa mukaan. Kellotus näyttää mukavasti mahdollistavan sen, että kukin tekee omaan tahtiinsa, itselleen sopivasti. Ajassa missä yksi tekee pienillä painoilla viisi toistoa, voi toinen tehdä kymmenen toistoa isommilla painoilla – ja molemmat saavat täysipainoisen harjoituksen.
Kolmas osio on pidempi rykäisy eri harjoitteita. Tällä kertaa mennään kymmenen minuuttia yhdistelmällä tempaussarja, etukyykkysarja ja pieni juoksulenkki. Ryhmä hajoaa nopeasti, kuten on tarkoituskin. Kukin tekee sen, mitä jaksaa. Jos haluaa vetää itsensä kunnolla piippuun, siihen on nyt mahdollisuus - jos haluaa jättää vielä voimia loppuiltaan, voi edetä rauhallisemmin.

Rasimuksella on selkeästi vahva kokemus ryhmien ohjaamisesta, ja homma pysyy miellyttävästi koossa alusta loppuun. Jumppaajia on helteisenäkin iltana tusinan verran. Naisia on enemmän kuin miehiä, mutta neljä miestä on kuulemma ollut jo joku kerta. Palokunnassa työskentelevä Jari Ukkonen kertoo käyneensä jo kahdesti. Kielo Härmälä kertoo koko ikänsä harrastaneensa erilaista liikuntaa, mutta ei koskaan kilpailumielessä. Kielo kehuu Bootcamp-harjoitusta oikein hyväksi ja haluaa jatkossakin tulla mukaan aina kun vain ehtii.

Jumppaan osallistujissa on montaa eri ikäryhmää, mutta nuoret miehet puuttuvat. Juuri heille(kin) – lajista riippumatta - voisi tämä jumppa olla kuin nenä päähän: ryhmässä käydään tehokkaasti koko keho läpi. Näissä treeneissä hapenottokyky kasvaa varmasti ja lihaksisto voimistuu monipuolisesti. Lisäksi yleinen liikkuvuus saattaa kehittyä, kun koko kehoa liikutetaan tasaisesti.

Rasimus vakuuttaa, että jumppa sopii kaikille, kunnosta riippumatta. Varmasti näin, mutta aivan aloittelevalle liikkujalle voi kyllä vaatia pokkaa pitää taukoa, kun muut jatkavat sarjojaan. Liikuntaa harrastaneille ja eri lajien kilpaurheilijoille Rasimuksen treeni on erinomainen yleisvoimaharjoitus.
Maanantaisin ja keskiviikoisin jumpparyhmiä vetävä Mari Tonder kertoo, että hänenkin ryhmissään on kävijöitä riittänyt kesän lämmöstä huolimatta. Parhaimmillaan maanantain kehonhallinta-liikkuvuus harjoituksissa on ollut lähes kolmekymmentä osallistujaa. Useampikin kävijä on kuulemma kiitellyt sitä, että ’kunta tällaisia järjestää’.

Nyt kesällä kaikilla kentillä tapahtuu. Samaan aikaan tiistaisen Bootcamp-treenin kanssa on yleisurheilukentällä pidetty lasten yleisurheilukoulua. Ryhmiä ohjaava Otto Valkonen kertoo, että melkein kaikki ryhmät tulivat nopeasti täyteen, ja yhteensä yli 60 lasta on nyt mukana oppimassa eri yleisurheilulajien perusteita.
Kuten moni ohikulkija lienee jo huomannut, Rasilan kentillä on nyt meno päällä. Parkkipaikka on melkein joka ilta lähes täynnä ja kaikilla kentillä riittää kuhinaa. Hauskaa on monilla ja kunto nousee kaikilla.

Asko Ali-Marttila