maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Mustikoita ja tatteja riittää nyt metsissä

Ruokolahden marja-asema palvelee vielä elokuun 10. päivään saakka. Alppimajan talossa olevalla asemalla luonnontuotteita ottaa vastaan Oona Sihvonen.


Piste toimii paikallisen 4H-yhdistyksen sekä Kaskein Marja Oy:n välisenä yh­teistyönä. 4H-yhdistys huolehtii myös päivän mittaan kertyneen tavaran kuljetuksesta Lappeenrantaan. Keräyspisteitä on Ruokolahden lisäksi myös ainakin Parikkalassa, Imatralla, sekä Taavetissa.
Rautjärveläisten Osmo ja Tuulikki Pulkkisen mielestä on hyvä, että näin lähellä on piste, jonne marjoja voi tuoda. Aiemmin oman tarpeen yli jääneet marjat ovat menneet joko tutuille tai lähikahvilaan.
- Tänne toimme yhden satsin jo viime viikon lo­pulla, he sanovat.
Mustikkaa on nyt metsissä kovasti.
- Osa on hirmu isojakin. Eilen, sunnuntaina  keräsimme 50 litraa iltapäivän aikana, kertoo Osmo Pulkkinen.
- Keräyspaikka oli avoimella rinteellä, joten hyönteisistäkään ei ollut haittaa tällä kertaa, hän vakuuttaa.
Asemalle kelpaavat mustikat sekä roskineen että puhdistettuina.
- Puhdistaminen onkin marjastamisen työläin vaihe, tuumii Tuulikki Pulkkinen.
- Aikaa siihen tuppaa me­nemään enemmän kuin poimintaan, kun koneella keräämme.
Viime viikolla keskiviikos­ta perjantaihin tuli Oona Sihvosen mukaan kokoon vähän vajaa 30 laatikollista metsän antimia; pääasiassa mustikkaa, sekä jonkin verran myös herkkutatteja.
- Myös vadelmia ostetaan, mutta niitä ei kylläkään vielä ole kukaan tänne tuonut.
Marjojen vastaanottopaikka on avoinna maanantaina, keskiviikkona sekä perjantaina kello 12.30:stä 16.30:een.

Jukka Ahonen