maanantai 29. toukokuuta 2023

.

Joelia ei koulun alku turhaan jännitä

Koulu alkaa tänään Ruokolahdella. Ekaluokan aloittavan Joel Kososen mielestä kouluun on kiva mennä.


Joel Kosonen, 7, esittelee urheilukentän laidalla, kuinka scootilla voi hyppiä. Hypyt sujuvatkin hienosti.
- Mummo ja pappa osti tämän, mutta ite valitsin värin, esittelee Joel kulkupeliään.

Scootti on tulevan ekaluokkalaisen kulkupelinä ensimmäisenä koulupäivänäkin. Yksin ei koululle tarvitse kuitenkaan potkutella, vaan samaa matkaa kulkevat kolmasluokkalainen isoveli Matias ja isä Tero.
- Pitäähän poika ekana päivänä saattaa. Ja ottaa virallinen koulunaloituskuva, kertoo isä Tero Kosonen.

Joel kertoo oppineensa lukemaan kesän aikana, vähän isältä salaa. Eniten koulusta Joel odottaa liikuntatunteja.
- Ja välitunteja, silloin saa leikkiä, kommentoi poika.

Kesäloma on kulunut scoottaillessa ja uidessa.
- Uiminen on kivaa, kertoo Joel.
- Iskän kanssa käydään Pappilanrannassa ja äitin kanssa Hinkanrannassa ja Sappulassa.
Äidin kanssa Joel on päässyt kesän aikana myös mökkeilemään Puumalaan.
Joel on käynyt myös reissussa Kouvolassa, missä ohjelmaan kuului Tykkimäen huvipuisto, HopLop sekä hotellissa yöpyminen. Tykkimäessä Joelin lempilaite oli Endeavour.
- Siinä mentiin ihan pää alaspäin, iskä ei tullut siihen, kertoo Joel.

Loman aikana Joel on myös touhuillut isoveli Matiaksen ja kavereiden kanssa. Entisistä eskarikavereista tulevalle ekaluokalle tulee noin puolet. Opettajasta Joelilla ei ollut vielä sen tarkempaa tietoa.
- Joku Henna se taisi olla nimeltään, muisteli Joel.

Koulutyö aloitetaan Ruokolahdella tänään, torstaina, 13.8. kello 9. Iltapäivätoimintaa järjestetään kaikille toimintaan hakeneille oppilaille 13.8. lähtien.

Sanna Äikää