Ruokolahti sai lahjatavarakaupan
- Luotu 09.09.2020
Ruokolahden K-marketista tuli kertaheitolla lahjatavarakauppa. Jatkossa sieltä voi ostaa lahjakortteja paikallisiin yrityksiin.
- Osta omalta kylältä -hankkeen idea on luvan kanssa kopioitu Parikkalasta, jossa se on toiminut todella hyvin, kertoo Asko Ali-Marttila, kunnan projektityöntekijä.
Ideana on, että Ruokolahden K-marketista voi kaupan aukioloaikoina ostaa lahjakortteja niihin paikallisiin yrityksiin, jotka ovat lähteneet hankkeeseen mukaan.
Ruokolahden yrittäjät ja Ruokolahden kunta lanseerasivat yhdessä kampanjan, jolla tuetaan
ruokolahtelaisia yrityksiä yhdessä eteenpäin, vastaiskuna korona-ajoille.
Hankkeen avajaisjuhlinnassa puheet pitivät kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sekä Ruokolahden yrittäjien puheenjohtaja Juhani Turpeinen.
Tuomo Sallinen kertoi näyttäneensä vihreää valoa lahjakorttihankeelle, heti kun hänen siunaustaan oli sille kysytty.
Ruokolahden pian väistyvä kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sanoi, että kunta on pitkään tehnyt hyvää yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa, ja nyt toteutuva kahdenkymmenen yrityksen yhteistyö on hieno hedelmä tästä yhteistyöstä. Sallinen myös lupasi itse ostaa vähintään yhden joululahjan ruokolahtelaisesta liikkeestä, vaikka onkin syksyn mittaan siirtymässä Lappeenrantaan.
Ruokolahden yrittäjien puheenjohtaja Juhani Turpeinen totesi kahdenkymmenen yrityksen yhteen hiileen puhaltamisen auttavan varmasti kaikkia eteenpäin. Turpeisen mukaan Ruokolahden K-marketissa on nyt parempi valikoima kuin Citymarketissa.
- Mistä muualta voi marketista ostaa vaikka hotelliyöpymisen, kyseli Turpeinen.
Kampanjaan on lähtenyt mukaan jo kaksikymmentä yritystä ja näyttää siltä, että syksyn aikana määrä vielä kasvaa. Tällä hetkellä hankkeessa ovat mukana: Alppimaja, Eukonpuoti, FreeSki, GS-Terapia, Hirsiranta, Hiuspalvelu Kulkuri, Kauneushoitola Heidi, Kielomäen tila, Kukka- ja hautauspalvelu Lumo, Kulma-kahvila, Laurin Voima and Puu, Lohela, Marin Kuntorasti, Ruokolahden Rakennustarvike, Saimaa BikePark, Salakanrannan Tila, Sudenkorento Oy, Toimentupa ja Tmi Tunto.
Sanna Äikää