perjantai 27. marraskuuta 2020

.

Kaisa Häkkinen-Paananen uudeksi hallintojohtajaksi

Kaisa Häkkinen-Paananen työskentelee tällä hetkellä Ruokolahden seurakunnan talouspäällikkönä ja aloittaa kunnan hallintojohtajana marraskuun alussa.


Kunnanhallitus päätti maanantaisten haastattelujen perusteella yksimielisesti valita Ruokolahden kunnan uudeksi hallintojohtajaksi ruokolahtelaisen Kaisa Häkkinen-Paanasen. Häkkinen-Paananen sai itse tiedon valinnasta puhelimitse yhdeksältä illalla.
- Ei tullut nukuttua hirveän hyvin, tunnelmat olivat hieman hämmentyneet, kommentoi Kaisa Häkkinen-Paananen tuntemuksiaan.
45-vuotias Häkkinen-Paananen asuu Salosaarella aviomiehensä kanssa. Perheeseen kuuluu myös aikuinen tytär, joka asuu muualla. Uuden hallintojohtajan harrastuksiin kuuluuvat kotikuntosali, luonnossa lenkkeily sekä ristikot.
- Nykyisessä työssäni oli todella hektinen vuosi seurakuntaliitoksen takia. Huomasin, että ristikot ovat hyviä päännollaajia.

Vahvuuksinaan Kaisa Häkkinen-Paananen pitää vahvaa Ruokolahti-tuntemusta ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tuntemusta.

Kymmenen vuotta seurakunnalla työskennellyt Kaisa Häkkinen-Paananen lähtee nykyisestä työstään hieman haikein mielin.
- Meillä on seurakunnassa ollut todella hyvä työyhteisö ja toisia kannustava ja arvostava henki. Tietenkin joudun tekemään tietyn surutyön tästä lähtiessäni.
Kaisa Häkkinen-Paananen odottaa uutta työtä Ruokolahden kunnan palveluksessa innoissaan.
- Luulen, että pystyn hyödyntämään osaamistani uudessa työssäni, jossa on osin samoja elementtejä kuin seurakuntatyössäkin. Olen päivittänyt avoimessa yliopistossa hallinto-oikeudellista osaamistani, sitä varmasti tarvitaan.

Vahvuuksinaan Kaisa Häkkinen-Paananen pitää vahvaa Ruokolahti-tuntemusta ja paikallisen päätöksentekokulttuurin tuntemusta.
- Pyrin olemaan kuunteleva ja helposti lähestyttävä hallintojohtaja, sanoo Häkkinen-Paananen.

Nykyinen hallintojohtaja, Susanna Kaskinen, ilmoitti irtisanoutuvansa 1.12.2020 alkaen henkilökohtaisista syistä. Hallintojohtajan tehtäviin kuuluvat yleishallinnon ja henkilöstöhallinnon valmistelutehtävät sekä vastuu päätösten toimeenpanosta.
Hallintojohtaja toimii kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen kokousten pöytäkirjanpitäjänä sekä työnantajan edustajana henkilöstöasioissa. Lisäksi hallintojohtajatoimii hallinto-osaston esimiehenä, kunnan johtoryhmän jäsenenä sekä kunnanjohtajan sijaisena.Vastuualueen toimintoihin liittyvä kehittämistyö ja yhteistyö toimialojen kanssa kuuluvat myös hallintojohtajan tehtäviin.

Sanna Äikää