sunnuntai 25. lokakuuta 2020

.

Ruokolahdella on parasta ihmiset, hyvin hoidettu kuntatalous ja retkeilypaikat Haastattelussa Martti Asikainen

Martti Asikainen on jäänyt jo parikymmentä vuotta sitten eläkkeelle Rajavartiolaitokselta kouluttajan töistä, mutta elämä jatkuu edelleen aktiivisena. Viimeisen vuoden ajan Martti on ollut avaintoimija, kun Tarkkolan vanhasta koulusta on kunnostettu toimiva kylätalo.

 

Missä päin kuntaa asut?
Asun Tarkkolassa, jonne muutin kymmenkunta vuotta sitten. Olen syntyjäni Kaituripään poika. Äidin suvun juuret ovat Ruokolahdelta jo useamman sukupolven ajalta. Isä muutti tänne kymmenvuotiaana Laatokan Karjalasta.

Missä muualla olet asunut?
Olen asunut muutaman vuoden Immolassa…

Niin, teit työurasi Rajavartiolaitoksella…
Olin siellä töissä kaikkiaan 28 vuotta, josta ajasta 25 vuotta opistoupseerina ja varusmieskouluttajana. Viihdyin työssäni todella hyvin, mutta nyt olen ollut niistä hommista eläkkeellä jo parikymmentä vuotta.

Ihan laakereilla et ole tainnut eläkeläisenäkään lepäillä? Olet muun muassa Tarkkolan kylät ry:n puheenjohtaja. Kerro, miten kylätalon remontti lähti alkuun.
Viime vuosisadan lopulla koulukäytöstä pois jäänyt talo oli jäänyt kunnan omistukseen. Kunta alkoi myymään vanhoja kouluja muutama vuosi sitten. Olimme heti kiinnostuneita ja neuvottelimme kolmisen vuotta koulun ostamisesta. Samalla aloimme suunnitella talon kunnostushanketta. Kaupan ehdot sovittiin Antti Pätilän aikaan ja kaupat tehtiin viime vuoden huhtikuussa Tuomo Sallisen kanssa. Ostimme koulun eurolla yhdistyksen haltuun.

Miten kunnostusprojekti jatkui?
Talkooporukan ydinryhmä on ollut kesäteatteria vuosia pyörittänyt porukka. Puolisoni Annaleena keksi, että haetaan Kärki-Leaderin kautta remonttiin tukea. Maaseudun kehittämisrahaston tuen lisäksi haimme ja saimme TE-keskuksen kautta avuksi työmiehen, joka on työskennellyt projektissa vuoden verran. Kyläyhdistyksen talkoolaisten lisäksi mukana on ollut alueen metsästysseurojen väkeä.

Aluksi hanke epäilytti monia. Mietittiin sitäkin, että miksei se kunta voisi kunnostaa taloa ja muuta sen sellaista. Nyt olemme tyytyväisiä, että homma tuli aloitetuksi omalla porukalla. Näin saamme talosta juuri sellaisen kuin tarvitsemmekin.

Alakerran salit näyttävät jo valmiilta ja hienoilta, mutta vielä on töitä jäljellä, eikö?
Kyllä, seuraavaksi aiomme kunnostaa entisen ruokalan kyläläisten olohuoneeksi. Alakerta on tarkoitus saada kokonaan remontoitua jouluksi. Yläkerran kunnostus on vuorossa seuraavana ja pihan kunnostus ensi keväänä. Vähän kerrassaan edetään. Meillä on tässä iso tontti. 

Sanoit, että talkooporukka on koostunut osin kesäteatterin väestä. Onko teatteri myös sinun harrastuksesi?
On. Tarkkolassa on tehty kesäteatteria 80-luvulta asti. Näytöksiä on Hikipään vintillä nykyisin kahden vuoden välein. Vuoden 2019 kesällä meillä oli yhdeksän loppuunmyytyä näytöstä. Kesäteatteri on ollut kyläyhdistykselle tärkeä myös taloudellisesti. Itse olen ollut mukana teatterin talkoolaisena jo pitkään ja muutamana viime vuonna myös näytellyt.

Mitä muuta olet harrastanut tai harrastat?
Suunnistus on pitkäaikainen harrastus. Sitä kautta on tullut koko kunta metsineen tutuksi. Olin aikanaan Ruokolahden Suunnistajien puheenjohtajakin useamman vuoden. Nykyisin toimin Rajamieskillan hallituksessa sekä Sotainvalidien Veljesliiton vapaaehtoisena tukihenkilönä. Se on ollut todella rakas harrastus ja monta hienoa juttua on tullut siinä porukassa vuosien mittaan tehtyä. Nyt siellä tuettavat tosin alkavat käydä vähiin, kun lähes kaikista veteraaneista on jo aika jättänyt.
Sotainvalidien Veljesliiton Ruokolahden osaston lipunkantajana olen toiminut kaksikymmentä vuotta. Se on ollut minulle kovasti arvostamani kunniatehtävä.

Mikä on sinusta parasta Ruokolahdella?
Ihmiset on täällä parasta - yhteisöllisyys ja se, että kaikki jelppaavat toisiaan.

Kerro, mistä muusta pidät täällä Ruokolahdella?
Ruokolahden kuntataloutta on hoidettu äärimmäisen hyvin. Keijo Sikiön aikana taloudenhoitoon rakennettiin hyvä toimintakulttuuri, ja niitä toimintatapoja on myöhempien kunnanjohtajien ja luottamushenkilöiden toimesta jatkettu. Keijo oli kaukaa viisas mies. Me paljasjalkaiset ruokolahtelaiset ihailemme sitä, miten hyvin talousasioita on kunnassa hoidettu jo pitkään. Välillä meillä taisi olla jo koko Suomen maaseutukuntien alhaisin veroprosentti.

Onko muita asioita, mitä erityisesti kotikunnassasi arvostat?
Kolmas hieno asia on retkeilypaikat. Retkeilymahdollisuudet kaikille kuntalaisille ja kesäasukkaille ovat erinomaiset. Retkeilyreitit ja paikat ovat kenen vaan käytössä. Olin kolmekymmentä vuotta sitten aktiivitoimijana suunnistajissa, kun retkeilyreittejä alettiin tehdä. Kunta osti suunnistusseuralta retkeilyreittien suunnittelun konsulttityönä – se oli hyvä päätös silloin molemmille. Kunta sai reittejä ja me pystyimme tuloilla rahoittamaan lasten ja nuorten suunnistusharrastusta pitkäksi aikaa.

Kehuit jo aiemmin ex-kunnanjohtaja Sikiön, haluatko lopuksi kehua jonkun toisenkin kuntalaisen?
Kehun Elyn kautta saamamme työmiehen, joka teki kylätalolla todella ison työn talon yläkerran raivauksessa ja kunnostuksessa. Kyläyhdistys järjesti juuri menneellä viikolla pienen kiitosjuhlan hänen kunniakseen.

Asko Ali-Marttila