perjantai 26. helmikuuta 2021

.

Jenna Hellsten odottaa jo kesää ja puutarhatöitä

 

Salosaarella perheineen asuva Jenna Hellsten kehuu Ruokolahden liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Pian kolmen lapsen äiti kaipaisi kuitenkin odottaville ja tuoreille äideille suunnattuja lempeitä liikuntaryhmiä.

 

Kuka olet?
Olen Jenna Hellsten, 25 vuotta. Perheeseeni kuuluu 3-vuotias poika, 1-vuotias tytär sekä aviomies. Kesän lopulla perheemme täydentyy vielä kolmannella pienokaisella. Olen syntynyt Imatralla, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt Lemillä. Muutaman vuoden Imatralla asumisen jälkeen muutin Ruokolahdelle kolme vuotta sitten.

Mitä teet työksesi?
Tällä hetkellä hoidan lapsiani kotona, mutta tulevaisuuden haaveenani on
aloittaa sosionomin opinnot.

Entä vapaa-ajalla, harrastukset?
Yhdessä lasten kanssa harrastamme muskaria sekä ulkoilemme paljon.
Kaikenlainen liikunta on lähellä sydäntäni, oli se sitten kotijumppaa tai
kunnan/kansalaisopiston ohjattuja liikuntaryhmiä.

Kuulimme, että toimit MLL:n Ruokolahden yhdistyksessä. Kerro siitä.
Liityin MLL:n toimintaan mukaan viime vuoden lopulla, sillä koen yhdistyksen tekemän työn Ruokolahdella todella tärkeäksi. Halusin olla mukana järjestämässä toimintaa kaikenikäisille lapsille alueellamme. Tammikuussa sain vastaanottaa pestin Ruokolahden MLL:n sihteerinä. Olen kiitollinen luottamuksesta ja odotan innolla aikaa, kun pääsemme taas järjestämään tapahtumia lapsiperheille. Haluankin kannustaa kaikkia vanhempia tai muuten ruokolahtelaisten lasten asioista kiinnostuneita liittymään yhdistykseen ja tulemaan mukaan mahdollistamaan lapsille mukavia aktiviteetteja sekä tukemaan perhe-elämää kunnassamme.

Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kesä. Tykkään puuhailla kukkaistutusten parissa ja laittaa pihaa kuntoon.
Ensi kesää vartenkin on taas muutama pihan laittoon liittyvä projekti mielessä.

Jos saisit kaksi lisätuntia vuorokauteen, mihin ne käyttäisit?
Autotallin rakennusprojektin viimeistelyyn sekä rentoutumiseen.

Mitä tulevaisuudenhaaveita sinulla on?
Opintojen lisäksi haaveilen tukiperhetoimintaan liittymisestä, kunhan omat
lapseni vähän kasvavat.

Kuinka korona on vaikuttanut sinun ja perheesi elämään?
Olemme onnekkaassa asemassa, sillä korona ei ole vaikuttanut elämäämme
kovin paljoa. Mieheni käy töissä normaalisti ja minä olen kotona lasten kanssa. Näemme kuitenkin vain pientä osaa läheisistä, mikä harmittaa usein, etenkin koska lapset kasvavat niin vauhdilla.

Mitkä asiat Ruokolahdella ovat mielestäsi hyvin ja mitä taas kehittäisit?
Tänä aikana kun olen asunut Ruokolahdella, olen rakastunut kuntaan aivan täysin. Mahdollisuudet liikkua ja harrastaa ovat kunnassamme todella monipuoliset kaikenikäisille. Erityiskiitokset haluan sanoa kuntamme neuvolalle, jonka työntekijöistä välittyy aito kiinnostus lapsiperheiden hyvinvointia kohtaan sekä kiireettömyys asiakkaan kohtaamisessa.
Kehityskohteena olen itse jäänyt kaipaamaan odottaville tai tuoreille äideille suunnattuja lempeitä liikuntaryhmiä tai muita vertaistukitapaamisia, jonne saisi ottaa vauvan mukaan. Ehkä jokin tällainen toteutuu vielä tulevaisuudessa.

Kerro itsestäsi jokin asia, minkä vain harva tietää.
Olen opintojeni kautta saanut kaksikielisyystodistuksen englannin kielestä.

Sanna Äikää