tiistai 13. huhtikuuta 2021

.

Virmutjoen valkosipuliparoni myy ympäri Suomea

Vesa Mätöllä on koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen tuote. Hänen yrityksessään tehtyä vihreää valkosipulimursketta myydään ympäri Suomen niemen. Vesa kertoo, että on lajissaan ainoa ja voi vielä kasvattaa toimintaansa paljonkin.

 

 

 

 

Missä päin kuntaa asut?

 

Asun Virmutjoella.

 

 

 

Missä olet asunut aiemmin?

 

Olen syntyisin Imatralta, jossa asuin perheeni kanssa vuoteen 2004 asti. Muutaman vuoden kävin koulussa Lappeenrannassa ja Kouvolassa asuin pari vuotta myös.

 

 

 

Miksi muutit tänne?

 

Asiat menivät Niskalammilla väärään suuntaan, terveysasema hävisi, vaimon työpaikka tuli vaaraan jne, alueen väestökehitys oli huono. Oli paljon yksittäisiä asioita, jotka kaikki menivät väärään suuntaan. Olisimme voineet muuttaa myös Joutsenoon tai muualle, mutta huomattiin ohi kulkiessa mukavan näköinen paikka tässä Virmutjoella, selvitettiin sen omistaja, sitten ostettiin tontti ja tehtiin talo.

 

 

 

Mitkä kunnan alueet tunnet parhaiten?

 

Tiedän aika paljon koko kunnasta. Olen tutustunut kuntaan pääasiassa jäällä liikkumisen kautta. On tullut liikuttua niin Eräjärven, Äitsaaren kuin Kutveleenkin suunnissa. 

 

 

 

Missä on mielestäsi Ruokolahden hienoimmat maisemat? Mikä on lempi-/suosikkipaikkasi täällä? 

 

En osaa silleen sanoa… Hirmunättiähän täällä on joka puolella. Jokainen, joka katsoo karttaa, näkee siitä, että eihän tämän hienompia järvimaisemia ole missään.

 

 

 

Kerro, mistä erityisesti pidät täällä?

 

Rauhallisuudesta ja jämptiydestä. Molemmat piirteet näkyvät sekä ihmisissä että kunnan toiminnassa. Kunnan toiminta ei ole tuuliviirimäistä, vaikka välillä erilaisia pieniä puhureita onkin. Ruokolahdella on vain hyviä juttuja ja kaikki toimii. Jos haluan terveyskeskukseen, pääsen sinne samana päivänä. Jos autoa tarvitsee korjata, sekin onnistuu heti eikä vasta kuukauden kuluttua. Täällä on ihmisen hyvä olla.

 

 

 

Mitä hyvää haluat sanoa ruokolahtelaisista ihmisistä?

 

Ihmisistä näkee, kuka on ruokolahtelainen. Ovat rauhallisia ja jämptejä. Leikilläni olen joillekin sanonut, että joskus vois käydä katsomassa muuallakin. Mitä täällä tehdään, tehdään hyvin – ja ihmiset tervehtii toisiaan.

 

Mitkä asiat kunnassa ovat mielestäsi hyvässä hoidossa? Onko jotain, josta muualla voitaisiin jopa ottaa oppia?

 

Kaikki. Homma toimii. Vaikka välillä tulee pientä sanomista, silti asiat on isossa kuvassa koko ajan hyvässä kunnossa. Monesta asiasta voisivat ottaa oppia muualla.

 

 

 

Mitä harrastat Ruokolahdella?

 

Kalastus ei ole harrastus vaan elämäntapa, sama on perheen ja valkosipulin kanssa. Nämä kolme ovat sellaiset elämän peruspuitteet ja hyvän elämän osat. Juuri oltiin koko perhe yhdessä onkimassa. Polttopuiden teko on harrastukseni.

 

 

 

Milloin perustit yrityksesi?

 

Yrityksen toiminta alkoi virallisesti 2012. Sitä ennen jo muutamana vuonna harjoittelin valkosipulin kanssa.

 

 

 

Kerro yrityksesi tuotteista…

 

Päätuotteemme on vihreä valkosipulimurska. Myymme myös kuivattuja valkosipulin kynsiä, mutta ne loppuvat yleensä jo marraskuussa. Muita vihreän murskan myyjiä ei ole koko Suomessa, joten olemme tällä alalla Suomen suurin tekijä. Murskepurkkeja myydään vuoden ympäri.

 

 

 

Valkosipulimurska tehdään sipulin kukan varsista?

 

Kyllä, yhden kukan varsi painaa keskimäärin viisi grammaa, joten kiloon tarvitaan kaksisataa kukkaa. Siksi omien sipulimaideni kukat eivät riitä, vaan ostan kukkien varsia useilta luomutiloilta ympäri Suomea.

 

 

 

Miltä maistuu valkosipulimurska ja kenelle sitä myydään?

 

Se on tehty oliiviöljyyn ja maultaan sellainen, että siitä joko pitää tai ei pidä. Vähän niin kuin mäti tai konjakki – jotkut tykkää kovasti, jotkut ei ollenkaan. Ne, jotka tykästyy, tykkäävät todella.

 

 

 

Ketä ovat jälleenmyyjäsi?

 

Tuotteita myydään eri puolilla Suomea, aina Pohjanmaata myöten. On tainnut Rovaniemelle astikin jo jonkin verran purkkeja mennä. Jälleenmyyjinä toimivat muiden muassa Etelä-Karjalan Osuuskauppa, Kesko, Suomen Kotitila, Minimani, Halpahalli ja erilaiset yksittäiset toimijat ja myymälät eri puolilla maata.

 

 

 

Kerro valkosipulista kasvina…

 

Valkosipuli on kasvi, jota pitää teititellä, sillä on niin voimakas oma tahto. Se on sikäli erikoinen kasvi, että se istutetaan syksyllä ja se myös kasvaa jo syksyn aikana. Keväällä se alkaa kasvaa jo lumen alla ja tulee joskus näkyviinkin läpi lumen.

 

 

 

Tärkeää on tietää, että jos valkosipulia myy tai ostaa kynsinä, niiden pitää olla todella hyvin kuivattuja. Muuten ne eivät säily riittävän kauaa.

 

 

 

Paljonko teillä on sipulia viljeltävänä?

 

Meillä on tuossa takapihalla yhdeksän aaria sipulia kasvamassa ja sitten samanlaisia alueita on pitkin kylää kymmenkunta lisää. Mummojen hylätyt perunamaat ovat parhaita kasvualustoja valkosipulille, mutta muokata niitäkin pitää.

 

 

 

Kerro lisää valkosipulin viljelystä?

 

Se on aika työlästä puuhaa, pitkälle käsityötä. Ennen kuin maa alkaa kunnolla kasvaa, sitä pitää valmistella useampana vuonna. Koneitakin tässä voisi käyttää, mutta kunnon koneet ovat todella arvokkaita ja niiden käyttö pienillä plänteillä on vähän kyseenalaista. Olen kehittänyt itse romuraudasta istutuskoneen. Käsityötä on niin paljon, että työn paljous teki minustakin keksijän.

 

 

 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia Mätön Sillä Sipulilla on?

 

Saatan ensi kesänä kokeilla tuossa pihassa popup-ravintolaa. Kotoa on kiva myydä tuotteita, kun asiakkaat ovat aina hyvällä tuulella valkosipuliostoksille tullessaan. Visioni on, että valkosipulista voisi tulevaisuudessa tulla enemmänkin ruokaa kuin mauste. Tiedän ihmisiä, jotka syövät sitä paljon ja pysyvät muuten jostain syystä aika hyvin erossa flunssista.

 

 

 

Pitkällä aikavälillä olisi hienoa, jos työlleni löytyisi jatkaja. Ei tarvita kovin montaa hehtaaria maata, että tätä voisi tehdä ihan kannattavana liiketoimintana.

 

 

 

Poikkean ravintolassa, jos se tulee. Mitä haluaisit sanoa Ruokolahdelle muuttoa harkitsevalle?

 

Tervetuloa, mitään ette voi hävitä. Täällä on kaikki mitä tarvitsee arjessa. Joitain kulttuuripalveluita tai sellaista, mitä tarvitsee harvemmin voi puuttua, mutta niihinkin täältä pääsee kohtuudella. Olen tosi tyytyväinen Ruokolahteen ja uskon, että moni uusi tulijakin on.

 

 

 

Haluatko tähän loppuun kehua jonkun ruokolahtelaisen?

 

Toiviaisen VP:n. Olen nähnyt hänen urakehityksensä. Tiedän, mistä hän on lähtenyt ja mihin hän on tullut, miten paljon ihmisiä ja koneita hänellä on nykyään huolehdittavanaan. Ihailen ja kunnioitan.

 

 

Asko Ali-Marttila