lauantai 1. lokakuuta 2022

.

Isän ja setien rintamakirjeistä syntyi kirja

Ruokolahtelaisen Jarmo Mäntykankaan tuoreessa teoksessa seurataan kolmea eri henkilöä: isää, setää ja isosetää. Rintamalta säilyneet kirjeet kertovat karua tarinaa kahdelta eri aikakaudelta.

”Parhaat kiitokseni paketista, jonka sain illalla, se olikin tullut aika nopeasti. Nyt on sunnuntaiaamu, ryyppäsin tässä juuri korppukorvikkeet ja rupesin sitten kirjoittamaan Sinulle. On muuden hyvin kaunis ilma ja istun erään lammen rannalla tätä kirjoittamassa, muu ei juuri häiritse kuin nuo vanjojen koneet pörrää tässä yläpuolella ja silloin tällöin kuuluu jonkin putoavan kranaatin mätkähdys, siis suurin piirtein hiljaista. Ajatukseni tahtovat aina piirtyä sinne kotipuoleen, että kuinka te siellä jaksatte ja miten ne kotona oikein voivat?



Olisihan se niin mukavaa, jos minäkin saisin viettää jonkun rauhallisen sunnuntain pitkästä aikaa jossain järven rannalla, niin kaukana mihin ei kuulu tykkien jyske. Sanoin tässä eräänä päivänä pojille, jos vielä tulee sellainen tilaisuus että maailma rauhoittuu että mekin päästään kotiin, niin sitten minä toteutan mielihaaveeni.
Että minä ensin syön ja sitten minä vielä syön sitten minä nukun ainakin vuorokauden ja sitten minä syön uudelleen ja taas nukun niin kauan ettei enää väsytä yhtään.”

Näin kirjoitti 33-vuotias Tauno Kurronen jatkosodan loppumetreillä heinäkuun lopussa 1944 tädilleen Martalle. Toteutuiko sodasta palanneen Kurrosen haave, sitä ei Ruokolahdella asuva poika Jarmo Mäntykangaskaan tiedä. Eikä paljon muutakaan, koska isä ei sota-ajoista koskaan kotona puhunut.

Tarinat ja tuolta ajalta säilyneet sotakuvat kuitenkin kiinnostivat Mäntykangasta niinkin paljon, että monta vuotta muhinut haave isän sotavuosien taltioimisesta kansiin sai hiljattain konkreettisen muodon.

Karjalan Miehet ja Pärmin Pirut -teoksessa sijaa saavat myös Mäntykankaan isosedän sotavaiheet vuodelta 1918 ja sedän taistelut historian kirjoihin jääneissä Pärmin piruissa.

Kirjaa varten Mäntykangas on tutkinut isänsä sotapolkua ja kantakorttia, jollainen on laadittu jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta. Arvokasta tietoa ovat tuoneet myös noin 40 sota-ajalta säästynyttä kirjettä, joita Mäntykankaan isä lähetti lähinnä tädeilleen.
-Kirjeissä on arkipäivän kuulumisia, mutta myös aitoa ja rehellistä tekstiä sodasta.

Kirjeiden lisäksi 200-sivuisessa teoksessa on myös noin 80 valokuvaa sota-ajoilta. Valokuvista osa on Mäntykankaan isän itse ottamia.
- Isällä kulki kamera mukana sodassa.

Mäntykankaan vuonna 1911 syntynyt isä selvisi sodasta. Huonommin kävi hänen veljelleen Onni Kurroselle, joka ei ollut Mäntykankaalle ennen kirjan kirjoittamista tuttu edes tarinoiden kautta.
- Jostain syystä hänestä ei kotona koskaan kerrottu mitään.

Onni Kurronen oli alikersantti, joka taisteli Jatkosodan aikana kuuluisaksi nousseessa Erillinen Pataljoona 21 -ryhmässä, jota kutsuttiin myös nimellä Pärmin pirut. Pataljoonasta teki erikoisen se, että siinä taisteli vapaaehtoisia kriminaalivankeja, joille luvattiin sotapalveluksen jälkeen armahdus.
- Noin 90 prosenttia heistä sen saikin, kun sotatoimissa heidän maallinen vaelluksensa loppui, tietää Mäntykangas.
Hänen setänsä Onni Kurronen ei kuulunut vankien joukkoon.

Pataljoonaa käytettiin usein vaikeissa paikoissa, joissa muut ryhmät olivat epäonnistuneet. Ryhmän komentajana toimi majuri Nikke Pärmi.

Onni Kurronen kaatui Karhumäessä Karjalan tasavallassa 25-vuotiaana joulukuussa 1941. Hänen ruumiinsa evakuoitiin alueelta ja haudattiin Rautjärven jatkosodan hautausmaalle.
Kurroselta on säilynyt tähän päivään asti kymmenkunta kirjettä rintamalta.

Kirjan kolmas sotatarina vie ajassa taaksepäin vapaussotaan ja vuoteen 1918. Tuolloin sotaa kävi Mäntykankaan isosetä Aleksi Kurronen, jonka rintamakirjeitä on säilynyt tähän päivään muutamia. Hänen kirjeensä on osoitettu sisarille Martta ja Helena Kurroselle, joille myös veljekset Onni ja Tauno Kurronen myöhempinä vuosina rintamalta kirjoittelivat.

”Täällä on nyt taisteltu kovasti ja pitkän aikaa. Minä ja olen käynyt joka päivä taistelussa ja on minulle onnistanut tähän asti, sillä olen ollut täysin terveenä. Waikka on meitän joukosta kuollut jo monta miestä. Sillä meidän joukkojen komentajakin jo kaatui. Minä jo luulin viime sunnuntaina
viimeisen päivän olevan, sillä kuulia tuli ikään kuin satamalla sillä punaset rupesivat hyökkäämään ja meidän tuli mennä niitä vastaan. ” (7.3.1918)*

Mäntykankaan kirjan ensimmäinen painos ilmestyi helmikuussa. Toisen on määrä ilmestyä toukokuussa.
Kirjaa on myynnissä pieniä määriä Ruokolahdella Käpälämäen baarissa Pohja-Lankilassa, Lohelassa ja Imatralla Suma-antikvariaatissa ja kirjakaupassa.

Katja Neuvonen