lauantai 1. lokakuuta 2022

.

Mila odotti kouluun pääsyä koko kesän

7-vuotias ekalauokkainen Mila olisi halunnut aloittaa koulun jo kaksi kuukautta sitten, kun muut lopettivat.
- Koko kesä piti odottaa, kertoo Mila.

 

- Veikka ei tykkää koulusta eikä haluis sinne mennä, mutta minä tykkään, tuumaa torstaina muiden tavoin koulunsa aloittanut Mila Ihalainen.

Mila oli päiväkodissa koulun vieressä ja esikoulussa koulun tiloissa, joten leikkiympäristö on käynyt tutuksi vuosien varrella.
 – Kesällä piti monta kertaa pyöräillä koulun pihalle leikkimään ja kiipeilemään, äiti Jutta Ihalainen naurahtaa.

- Eskarissa kävimme syömässä koulun puolella, joten tiedän jo nyt, missä ruokala sijaitsee. Kouluun meno ei jännitä yhtään, Mila sanailee.
- Välitunneilla ekaluokkalaiset ovat aina välitunnilla suurimmissa kiipeilytelineissä, kun eskarilaiset eivät saaneet niihin mennä. Nyt kesän aikana olen oppinut menemään kiipeilyradan kokonaan läpi, Mila iloitsee.

- Mukavinta koulussa on kaverit. Eskarissa oli kahdenkymmenen lapsen ryhmä, mutta koulussa vissiin vain 10 tai 12 lasta yhdessä luokassa. Onneksi parhaat kaverit Elli ja Minja pääsivät samalle luokalle, sillä olen tuntenut heidät jo kolmevuotiaasta saakka, Mila huokaisee.

- Opettajan ja varaopen olen jo tavannut ja he olivat kivoja. Koulumatka on kanssa selvillä eli tulen bussilla kouluun ja taksilla kotiin. Bussipysäkiltä vaan kävelen koulun taakse meidän koulun ovelle, näyttää Mila reittiä koulun pihalla.

Mila asuu Salosaaressa  kolmen kilometrin päässä koulusta, joten hän saa bussi- ja taksik. Hyvä kaveri Minja asuu sata metriä koulua lähempänä eikä ehkä pääse samaan kyytiin, vaikka Mila sitä paljon toivoisi. Minja saattaa asua juuri kolmen kilometrin rajan alapuolella.
- Koulun lisäksi käyn sunnuntaisin ratsastuskoulussa Simpeleellä mummun lähellä ja samalla siellä kylässä, mikä on kivaa. Ratsastan ponilla ja myös isolla hevosella. Isona haluaisin lastenhoitajaksi tai lastenlääkäriksi, paljon nukeilla leikkinyt Mila tuumaa reippaasti.

Jari Kallio