tiistai 31. tammikuuta 2023

.

Seurakuntavaalien ääniharavaa kiinnostaa historia ja pyöräily

Uutena jäsenenä ja ääniharavana (88 ääntä) kirkkovaltuustoon noussut Mikko Hänninen, 27 on samalla toiseksi nuorin seurakunnan valtuutettu.
- Pari viikkoa piti asiaa miettiä, kun minua pyydettiin ehdolle seurakuntavaaleihin, hän kertoo.

- Ajattelin kyllä, että minulla on mahdollisuudet päästä läpi, mutta noin suuri äänimäärä oli kieltämättä yllätys, myöntää Mikko Hänninen.
- Haluan vaikuttaa asioihin Ruokolahdella, ja tämä on mielestäni hyvä tapa.


Käytännössä koko ikänsä Ruokolahdella asunut Mikko Hänninen lähti vaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana.
- Yhdistystoiminnassa olen mukana partion ohella ainoastaan metsästysseurassa.
Kannustaisiko suuri äänimäärä mahdollisesti jatkossa menemään mukaan myös kunnallispolitiikkaan.
- Se ei ole ollut mahdollista, koska olen ollut muutaman vuoden kirjoilla opiskelukaupungissani Joensuussa. Nyt olen taas ruokolahtelainen, kun opiskelut ovat loppuvaiheessa, sanoo Hänninen, eikä sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että hänet nähtäisiin vielä joskus myös kunnallispuolen päättäjänä.
- Minulla on tietysti täällä paljon tuttuja, kun olen aina opiskeluvuosinakin viettänyt lähes kaiket vapaa-aikani Ruokolahdella, pohtii Hänninen syitä ensikertalaiseksi suureen äänimääräänsä.
Kasvot eivät ole ennättäneet unohtua kotipitäjän asukkailta.

Mikko Hänninen kertoo olleensa kouluaikoina aktiivinen seurakuntanuori, minkä vuoksi hänelle oli luontevaa käydä myös ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin
- Olen tietysti seurannut koko ajan mitä Ruokolahdella tapahtuu, niin seurakunnassa kuin yleisemminkin. Seurakunnan toiminnasta minulla on hyvä käsitys. Tapahtumia on paljon, henkilöstöpuolikin näyttää olevan kunnossa. Hallintoon pystyy ottamaan kantaa paremmin sitten, kun on jonkun aikaa ollut mukana valtuustotyöskentelyssä.
Historian asiantuntijana Mikko Hänninen kuitenkin haluaa kiinnittää huomiota niin Ruokolahden kuin Rautjärvenkin kirkonmäkiin, jotka ovat hänen mielestään aivan ainutlaatuisen upeita perinteisiä ympäristöjä.
- Samoin aivan mahtava on Kauniskallion leirikeskus, ja millaisessa maisemassa! Vastaavanlaista ei löydy ainakaan lähialueilta, hän huomauttaa.

- Historiasta olen ollut kiinnostunut jo pienestä pojasta asti. Olen sitä lukenut, katsellut tv-dokumentteja ja tykkään käydä museoissa, kertoo Hänninen
Siksi olikin luontevaa lähteä myös opiskelemaan kyseistä ainetta. Viime vuonna Mikko Hänninen valmistui kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi. Hän jatkaa kuitenkin lukujaan tavoitteena myös historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajan pätevyys.
Toinen innostuksen kohde on ollut partiotoiminta, jossa hän on ollut mukana 8-vuotiaasta Ruokolahden Erätovereitten piirissä. Se niveltyy osittain myös seurakunnan toimintaan.
- Retsolassa on järjestetty perinteisesti juhannuskirkkoja.
Mikko Hänninen kertoo harrastavansa paljon myös pyöräilyä omaksi huviksi.
- Saimaa Cycle Tourin olen kiertänyt molempina kertoina. Hienoa että tällä seudulla on mahdollisuudet järjestää sellaisia tapahtumia upeissa maisemissa.


Jukka Ahonen