Erähiihto hiihdetään viikonloppuna jo 65. kerran
- Luotu 22.02.2023
Ruokolahdella, Imatralla ja Joutsenossa hiihdettävä Erähiihto on Etelä-Karjalan suurin laturetki.
Reittejä on yhteensä seitsemän. Pohjalankilan reitti, Juka-Pohjan Majavaura on 15 kilometrin latu Ahjärven jäällä. Halutessaan voi hiihtää myös lisälenkkinä 7 kilometrin mittaisen Kaljulan kaarroksen.
Vuodesta 1963 lähtien Juka-Pohjan Majavauran hiihtäneet ovat saaneet laittaa nimensä ainutlaatuiseen vieraskirjaan. Kirjan on laittanut kiertämään jo edesmennyt Vilho Hupli, joka on myös lisäillyt kirjaan omia kommenttejaan, kuten hiihtopäivän pakkaslukemia. Kirjasta löytyy myös hienoja piirroksia, joiden tekijästä ei kaikista ole tietoa.
- Ainakin Eija Airas-Julin on tehnyt osan piirroksista, tietää kertoa Martti Airas.
- Tällä hetkellä kirjasta löytyy yhteensä 5 810 nimeä, kertoo Raimo Luukkonen, joka on vuosien myötä ollut talkoilla erähiihtolatua tekemässä lukemattomia kertoja.
- Keskivertovuonna hiihtäjiä on ollut Majavauran reitillä reilu sata ja parhaimpina vuosina yli 250, osaa Luukkonen myös kertoa.
Majavauran erähiihtolatu on aina tehty talkoovoimin. Erähiihdon historiaa ovat Käpälämäen kuppilassa muistelemassa kyläläiset ja talkoolaiset Markku Heinänen, Pekka Hupli, Teuvo Lehvonen, Raimo Luukkonen ja Martti Airas.
- Alussa latu tehtiin ihan pelkästään hiihtämällä ja se oli 30 kilometrin urakka. Ennen hiihtoa reittiä käytiin monena viikonloppuna raivaamassa vesureilla ja tasoittelemassa pohjia, muistelee Luukkonen.
70-luvulla Pohjalankilaan saapuivat moottorikelkat, jotka helpottivat latu-urakkaa.
- Ensimmäisenä kelkan hankki kauppias Aarre Rita, ja meille kelkka tuli vuonna 1973, kertoo Luukkonen.
- Muistan, että Ritan kelkan perässä hiihdin jälkiä, kertoo Pekka Hupli, Vilho Huplin poika.
Samana vuonna, 1973, kiersi Raimo Luukkonen 30 kilometrin erähiihtoladun poikansa Erkin kanssa. Erkki oli silloin vasta 6-vuotias.
- Muutama muukin yhtä nuori hiihtäjä taitaa kirjasta löytyä, kertoo Markku Heinänen.
- Ja 60 - 70 -luvuilla hiihto oli tosi tärkeä harrastus, kun ei kauheasti muita aktiviteetteja talvella ollut, miettii Pekka Hupli.
Alun perin Juka-Pohjan Majavaura on kiertänyt metsien keskellä, neljän koulun (Pohjalankila - Ilmajärvi - Kemppilä - Jukajärvi) kautta. Vuosien saatossa reitti on muuttunut monta kertaa ja vuonna 2010 hiihtäjien vähyyden vuoksi erähiihtoperinne sammui Pohjalankilassa muutamaksi vuodeksi. Vuonna 2017 Markku Heinänen puhalsi Majavauran uudelleen henkiin ja on siitä lähtien tehnyt latupohjan moottorikelkallaan. Ahjärven jääladulla on vuosittain käynyt noin 20-40 hiihtäjää.
Talkoolaisista kaikki muut, paitsi Raimo Luukkonen aikovat kiertää tulevana viikonloppuna Ahjärven lenkin. Parhaimpina vuosina useimmat miehistä kiersivät silloin 30 kilometrin lenkin useampaan otteeseen.
- Muistelisin, että joskus kiersin kolmekin kertaa saman päivän aikana eli liki 100 kilometriä hiihtoa, sanoo Pekka Hupli.
Muutamia hauskoja sattumuksia miehet muistavat talkoovuosien varrelta.
- Yhtenä vuonna teimme ladun suo-ojan yli. Seuraavana päivänä latu oli siitä kohdalta tuhottu. Asialla oli majava, jonka reitille menimme, muistelee Luukkonen.
Tulevalle viikonlopulle miehet toivovat runsaasti hiihtäjiä.
- Keliolosuhteet vaikuttavat paljon hiihtäjämäärään ja myös se, sattuuko samana päivänä tulemaan telkkarista tärkeitä hiihtokilpailuja, kommentoi Teuvo Lehvonen.
- Myös tuuli vaikuttaa paljon jääladun olosuhteisiin, miettii Martti Airas.
Markku Heinäsellä on toive hiihtäjien osalta.
- Haastan mahdollisimman monta vuonna 1963 Erähiihdon hiihtänyttä ladulle.
Sanna Äikää