sunnuntai 1. lokakuuta 2023

.

Uusi seurakunnan talouspäällikkö viihtyy mato-ongella

Ruokolahden seurakunnan uutena talouspäällikkönä on hiljattain aloittanut Auli Harjunpää. Harjunpää viihtyy uudessa työssään oikein hyvin.


Lappeenrannassa asuvalla Auli Harjunpäällä on monipuolinen koulutus. Tutkinnot löytyvät sekä ympäristö- että ravintola-alalta ja taskusta löytyy myös ylempi ammattikorkeakoulututkinto.
- Pidän vahvuutenani sitä, että olen työskennellyt monilla aloilla, erilaisissa työtehtävissä.
Harjunpäällä on laajasti talous- ja henkilöstöalan työkokemusta.
- Julkisen alan töissä on paljon samoja elementtejä kuin seurakunnassa, kertoo Harjunpää.
Työ Ruokolahden seurakunnassa on alkanut Harjunpään mukaan hyvin.
- Työ on mielenkiintoista ja minulla on laaja ja vastuullinen työkenttä.
- Olen myös kiitollinen siitä, että minut on otettu työyhteisöön vastaan erittäin lämpimästi.
Työssään seurakunnan talouspäällikkönä Harjunpää on vastuussa seurakunnan taloudesta ja budjetoinnista. Ruokolahden seurakunnan edellinen tilinpäätös oli hieman miinuksen puolella.
- Itse ajattelen, että hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla pystyy paljon vaikuttamaan tulevaisuuden tilanteeseen. Seurakunnan taloudenhoidon tulee olla kestävää ja tulevaisuuteen katsovaa.
- Monia suuria investointeja on tulossa, kuten Rautjärven palaneen kirkon korvaava rakennus. Lisäksi Kauniskallion tilanne edellyttää toimenpiteitä tulevaisuudessa, kertoo Harjunpää.
Auli Harjunpää on kotoisin Helsingistä, mutta asunut pitkään Järvenpäässä, Mäntsälässä ja Lahdessa. Vuonna 1999 hän muutti Lappeenrantaan. Harjunpään perheeseen kuuluvat miesystävän lisäksi 11- ja 17-vuotiaat lapset.
Vapaa-ajallaan Harjunpää käy kuntosalilla ja mökkeilee.
- Tykkäämme lasten kanssa liikkua paljon luonnossa ja käymme esimerkiksi mato-ongella.
Ruokolahti ei ollut paikkakuntana Auli Harjunpäälle ennestään kovin tuttu.
- Mökkimatkalla olemme toki pysähtyneet Ruokolahdella. Tiesin, että tämä on hyvin kaunis paikkakunta.
- Olen tuntenut täällä itseni tervetulleeksi.
Harjunpää haluaa myös kiitellä uutta työyhteisöään.
- Ruokolahden seurakunnalla on todella ammattitaitoinen henkilökunta.  Minut on perehdytetty työhöni erittäin hyvin.
Myös hyvin hoidettu kirkonmäki ympäristöineen ja kaunis hautausmaa-alue saa erityiskiitokset.

Sanna Äikää